Jos jokin piirre Tarossa hallitsee kaikkia muita, se on kärsimättömyys. Pojan pinna on lyhyempi kuin Anneli Jäätteenmäen ministerikausi. Jos se haluaa jotain, se haluaa sen nyt heti. Ei kohta, ei minuutin päästä, vaan nyt. Jos ei haluamaansa heti saa, alkaa naukuminen, mouruaminen ja yleinen venkoilu. Eikä se koskaan ole saanut heti haluamaansa, mutta aina se yhtä kärsimätön vaan on. Taro ei vaan malta.
Toinen nyt koko ajan vahvistuva ominaisuus on itsepäisyys. Tämän uskoisin olevan aika tyypillistä shiballe. Tahtojen mittelöä on vähän väliä, onneksi nyt ei mistään sen vakavammasta kuin kävelysuunnasta lenkillä.
Lisäksi Taro on vahvasti sitä mieltä, että kaikki asiat kuuluvat hänelle. Ja melko röyhkeästi se omansa yrittää saadakin. Pöydältä se ei uskalla ruokaa ottaa eikä meidän omistajien kädestä yritä napata. Vieraiden lähelle sen sijaan mennään ja aloitetaan loppumaton tuijotus: mitä ikinä sinä syötkin, anna se minulle.
Taro ei tunnu pummaavan perinteisellä tavalla käyttäen anovaa katsetta, kuola valuen. Shiban pummaaminen on pikemminkin vaatimista; aivan kuin kuningas vaatii hänelle kuuluvaa. Ilme on raivostuttavan ylevä ja tuntuu sanovan, että anna minulle se mikä minulle kuuluu.
Taro on myös loputtoman utelias. Kaikkea pitää nuuskia ja kokeilla hampailla. Pölyrätti on aina ihana ja pölyjen pyyhkiminen herättää ihastusta. Taro haluaa auttaa ihan kaikissa kodin askareissa! Harmi vaan, että auttamiseen liittyy paljon repimistä ja hämmingin aiheuttamista. Joulusiivouksen teen hätäisesti nyt, kun koira on miehen kanssa sukuloimassa. Muuten on kippura rätin jatkeena.
Kun pohdimme shiban ottamista, rodun harrastajat kertoivat, että kärsivällisyyttä ja huumorintajua shiban kanssa vaaditaan. Ja totta se on, enemmän kuin osasin kuvitellakaan.
Elämä shiban kanssa, kaikkine haasteineen, ei kyllä tule koskaan tylsäksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti