Tässä tietenkin näkyy se, että Taroa ei olla ihan pikku pennusta asti totutettu villisian hajuun eikä sille ole oikeastaan opetettu miten moisiin petoihin suhtautua.
Pienen oranssimme taipumukset taitavat olla siellä pienriistan puolella. Lintumetsälle ehkä? Saa nähdä, voi olla että poju saa harrastaa metsästystä ihan omaksi ilokseen, omalla kissamaisella tyylillään.
Viron reissulla Taro pääsi pellolle myyriä katsastamaan. Poika osaa olla skarppina, kun on kyse pienistä vipeltäjistä.
Katse tarkkana ja selkä kaarella. Tästä asennosta on hyvä ponnahtaa liikkeelle.
Ja sitten pää taas mättääseen.
Näitä pikkuisia Taro metsästäisi aina ja kaikkialla, mutta silti alan vakuuttua, että tuolla kaverilla ei ole mikään erityisen vahva riistavietti. Sen kun saa käskettyä kaninkin ajosta takaisin eikä sillä ole tapana lähteä seuraamaan jälkeä itsekseen. Tänään lenkillä ohitimme valtavan parven sorsia. Taro kiinnostui ja tuijotteli, mutta lähti kyllä liikkeellekin käskystä eikä kinunnut lintujen perään. Joko se on hyvin tottelevainen (niin varmaan...) tai sitten vietti ei ole kovin vahva.Olenkin tässä pohtinut saalis- ja riistavietin eroa. Saalisvietti on ymmärtääkseni pakenevan saaliin perään lähtemisen kynnys ja intensiteetti. Mielestäni tämäkään ei ole Tarolla aivan mahdoton vaikka jossain tilanteissa se ilmenee hyvin vahvana.
Riistavietti on ilmeisesti sitten hajun perään lähtemistä ja saaliin ajamista vaikka sitä ei näkisikään. Näin olen asian tulkinnut. Tätä ei Tarolla aivan hirveästi ole, vaikka myyrät kyllä saavat kyytiä ihan hajun ja kuulon perusteella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti