Aika lentää siivillä

Pitkästä aikaa eksyin tänne omaan, rakkaaseen blogiini ja tässähän suorastaan herkistyy. Voi kun vain olisi aikaa päivittää kuulumisia kuten ennen vanhaan Taron kanssa. Juttua riittäisi vaikka kuinka paljon!

Meidän laumalle kuuluu erinomaisen hyvää. Emäntä on nyt vuoden työskennellyt suunnattoman motivoivassa ja ihanassa työssä, joka viekin todella paljon aikaa. Takana ovat opiskelijan ja freelancerin huolettomat päivät ja pitkät aamut. Isännälläkin on kiirettä työrintamalla, kai meidän perheen ihmiset elävät juuri nyt niitä kuuluisia ruuhkavuosia.

Koirapojilla elämä on edelleen makeaa, ja nyt kun kaverukset ovat kasvaneet yhteen, on arjesta tullut hauskempaa ja toimeliaampaa. Pojat tulevat aivan mahtavasti toimeen, jaksavat leikkiä yhdessä ja juosta rallia. Meidän ihmisten ihana osa on ollut päästä tutustumaan koirien väliseen kieleen ja keskusteluun. Miten yksi kielen lipaisu voi merkitä enemmän kuin tuhat sanaa!

Kesä meni taas ystävän saarella, jossa oli otollinen tilaisuus testata miten Kuma toimii verijäljellä. Nuori mies oli aivan innoissaan, tästä löytyi sille kiinnostava tulevaisuuden harrastus. Kuma oli Taroa huomattavasti tarkempi ja rauhallisempi. Taro puuhasi innoissaan pitkin pusikkoja, mutta ainakin silminnähden nautti tekemisestä! Ja sehän on tärkeintä, mikään ei ole ihanampaa kuin nähdä kippuran heiluvan puhtaasta ilosta.

Syksyllä on suunnitelmissa mennä Kuman kanssa koirakouluun ihan vain yhdessätekemisen ilosta. Mistä sitä tietää, ehkä syksy tuo tullessaan taas uudistuneen innon päivittää blogiakin.

Hyvää uutta vuotta 2011!

Aikaa on vierähtänyt reippaasti sitten viime päivityksen. Kumasta on tullut raavas nuori mies ja Taro on edelleen täpäkkä herra.

Poikien yhteiselo on sujunut mutkattoman koiramaiseen tyyliin: välillä vähän nahistellaan herkkupaloista, mutta pian taas ollaan ystäviä. Tuntuu, että päivä päivältä kaverukset hitsautuvat enemmän yhteen.

Mikään ei päihitä sitä iloa, joka huokuu näiden kahden kasvapöksyn leikeistä. Vaikka välillä tulee mietittyä, että miten ihmeessä meistä tulikaan tällainen koiraperhe, on silti kahden koiran kanssakäymisen seuraaminen kerrassaan ihmeellisen palkitsevaa.

Uusi vuosi paukkeineen on ohi. Tarolle ilotulitteet ovat ennen olleet kova paikka, mutta ei tänä vuonna. Kuma oli autuaan tietämätön koko ulkona tapahtuvasta rymäkästä, mitä nyt yöpissatuksilla piti vähän ilmoittaa taivaalla kumiseville hajapaukuille. Pelkoa nuori herra ei osoittanut ollenkaan, mikä oli todella hieno juttu! Uskon, että Kuman tasapainoisen rauhallinen olemus helpotti myös Taron paukkupelkoja merkittävästi.

Koiraelämässämme ei ole sen kummempia sattunut tässä puolen vuoden aikana. Suurimmat ilonpilkahdukset tulevat arkisista hetkistä, joita toivon mukaan jaksan taas alkaa kirjaamaan tähän blogiin alkavan vuoden kynnyksellä.

Mustaa ja oranssia

Uusi pentu on kotiutunut nopeasti. Tuntuu, että tässä meidän lauma nyt sitten on. Taro on suurimmilta osin hyväksynyt pienen perheeseemme, tosin ruoan kanssa on vielä hiukan hankalaa hyväksyä tasajaon periaate (tälläkin hetkellä molemmat kaluavat luutansa, paitsi että Taro vinkuu ja piuksuu, sillä haluaisi mieluusti molemmat herkut itselleen - ei kuitenkaan yritä ottaa).

 Kuman mielestä Taro on ihan parhautta, kun sitä voi kaluta ja poskivilloista nykiä mielinmäärin. Sen verran Tarossa on kuitenkin tulisuutta, että ei anna pennun hyppiä nenille. Nopea kurinpalautus ja leikki jatkuu.

Taro ja Kuma ovat luonteensa puolesta osittain kuin yö ja päivä. Taro reagoi salaman nopeudella, kiihtyy nollasta sataan kuin mikäkin turboahdettu shiba. Kuma on vakaampi ja varmempi. Se ei vähästä hätkähdä ja ottaa päikkärit jopa vilkkaasti liikennöidyssä asemahallissa keskellä ruuhka-aikaa. Tarolle samainen paikka oli pentuna kauhistus.

Taro ei rapsutuksista perusta, mutta Kuma sen sijaan viihtyy sylissä ja haluaa pusutella loputtomiin. Ihmisen syli on ollut Tarolle pienestä pitäen mitä inhottavin paikka, jossa ollaan hetki vain väkipakolla. Paitsi tietenkin, jos tulee säiköhdys ja haluaa vähän emännän läheisyyttä... Taro hakee hellyyttä omalla, hienovaraisella tavallaan. Monesti herra vain astelee luokse ja painaa pään jalkoja vasten voimakkaasti. Silloin on lupa rapsutella kaulaa oikein kunnolla.

Taro oppi jo pienenä kunnoittamaan ihmisen rajoja ja ihmisen ruokaa sekä esineitä. Voimme tiputtaa vaikka pihvin maahan eikä Taro sitä ota ilman lupaa. Tai jos ehtiikin suuhun napata, pudottaa heti käskystä. Kumalle tietenkin näitä tapoja vasta opetetaan, mutta on selvää että Kuma ei samalla tavalla ole varovainen. Pää menee hetkessä ruokalautaselle, jos ei pidä pojua silmällä. On pitänyt totutella, että enää ei voikaan jättää leipiä matalalle sohvapöydälle. Pieni Taro ei koskaan mitään varastanut, pieni Kuma sen sijaan vähintäänkin yrittää.

(Tässä välissä poikien piti tehdä luiden kanssa vaihtari: maista sä mun luuta, niin mä maistan sun.)

Kuma on hiukan läheisriipuvaisempi kuin mitä Taro oli pentuna. On mielenkiintoista nähdä kehittyykö Kuma itsenäisempään suuntaan. Tarolle opetettiin pennusta asti kontaktia, sillä Taro ei ihmisistä juuri perustanut. Kumalle ei tarvitse sitä hirveästi opettaa, mutta sen sijaan yksinoloa harjoitellaan ahkerasti.

Molemmat ovat ihania yksilöitä, joilta voi varmasti oppia paljon siitä, miten erilaisia koirat voivat olla. Siitä olen sen sijaan varma, että Taro oli haastava ensimmäiseksi pennuksi. Sitä osasin jo uumoillakin, mutta Kuma on epäilykseni vahvistanut. Tarosta on kuitenkin tullut hieno herra, joka olemuksellaan opettaa hötkyilevälle pennullekin tyyneyttä ja käytöstapoja.

Leikin ilo

Ihanat leikkikaverukset! Taro on hyvä seuralainen pennulle, sillä se jaksaa leikkiä tuntitolkulla pienen kanssa. Ja aina yhtä hellästi! Leluillakin ovat ruvenneet leikkimään yhdessä, mutta lemppari on silti kunnon painileikki.

Kuman mielestä on erihauskaa juosta täysiä päin lepäilevää Taroa ja siitähän se ilo yleensä alkaa. Taro on hienovaraisempi: se houkuttelee pientä leluilla, tuijotuksella ja vaanimisella.

Kuma on täällä!

Kuma kotiutui meille torstaina 20.5. Tutustuminen aloitettiin kotipihasta. Aluksi pienokainen oli hyvin ihmeissään ja hiukan hämillään.

Vähän jännitti: kuka tuo oranssi, iso otus oikein on?



Aluksi oli turvallisempaa tarkkailla tilannetta hyvän etäisyyden päästä.

Toinen nuuskuttelukierros. Taro köyristelee varuillaan kuin mikäkin kollikissa!

Apua, ne jyrää meitin! Taro kävi päälle omaan innokkaaseen tapaansa.

Mutta tällä kertaa Kumaa ei enää haitannut. Jään murtumiseen meni hetki eikä sen jälkeen kaveruksia pidätellyt mikään.

Nyt tutustumisinto on laantunut, ja pojat ovat jo pariin otteeseen mitelleet muun muassa ruoasta. Jännää, miten Tarostakin on sukeutunut hyvin mustasukkainen ruoanvahtaaja Kuman myötä. Tässä saa olla koko ajan silmä kovana, ettei Kuma häiritse Taron ruokahetkeä tai Taro Kuman.

Lisäksi Taro on ottanut asiakseen vahtia Kumaa ja sen puuhia JATKUVASTI. Erityisesti, jos minä tai avokki kutsutaan Kumaa tai pidetään puuhahetkiä, on oranssi herra heti paikalla silmä kovana.

Eiköhän tilanne tästä tasaannu ajan myötä! Ainakin on ilo nähdä, kuinka pojat painia äheltävät itsensä täysin uuvuksiin.