Allergiaa ilmassa?

Taas ollaan pojan kanssa lääkekuurilla. Ja tällä kertaa kyseessä ei ole mikään pieni yhden lääkkeen kuuri, vaan tarjolla on jopa seitsemää erilaista tököttiä, nappia ja linimenttiä. Tarolla on leuka kutissut jo noin kuukauden eikä vaiva ole helpottanut laisinkaan. Silmätkin rupesivat rähmimään kovasti, joten marssimme lääkärille. Tuomio oli tyly: Tarolla on mahdollisesti yliherkkyys jollekin ruoka-aineelle.

Järkytys oli aikamoinen, sillä shibanhan piti olla rotuna perusterve ja vapaa monia muita rotuja riivaavista allergiaongelmista. Lääkäri lyttäsi tämänkin haaveen, ja totesi että allergiat lisääntyvät tasaisesti niin ihmisillä kuin kaikilla koiraroduillakin. Kaikenlaisia kauhukuvia pyöri mielessä jatkuvista kutinoista ja ihottumista, mutta rauhoituin melko nopeasti. Jos kyseessä on herkkyys jollekin ruoka-aineelle, tämä kyseinen allergeeni yksinkertaisesti jätetään pois. Eikä allergiadiagnoosikaan ole varma ennen kuin koko tämä lääkitys- ja ruokintarumba on käyty läpi.

Tällaiselta se näyttää:

- antibiootti aamuin illoin leuan bakteeritulehdukseen kahden viikon ajan

- hiivalääke kerran päivässä leuan hiivatulehdukseen

- desinfioiva shampoopesu leuan alueelle kolme kertaa viikossa

- silmätipat rähmiviin silmiin kaksi kertaa päivässä viikon ajan

- korvatipat kaksi kertaa päivässä viikon ajan (vaikka korvista ei mitään löytynytkään...)

- mieto kortisonivoide leuan tulehtuneelle alueelle kaksi kertaa päivässä viikon ajan

Kahden viikon kuluttua on ns. kontrollikäynti, jonka aikana varmistetaan, että tulehdukset ovat kadonneet. Sen jälkeen alkaa eliminaatiodieetti. Dieetin aikana Taro saa ainoastaan peuraa ja perunaa sekä lohiöljyä. Tätä jatketaan kolme kuukautta, jonka jälkeen Taro palautetaan normaalille ruokavaliolle. Jos oireet palaavat, on kyseessä ruoka-aineallergia. Jos oireet pysyvät poissa, voidaan huokaista helpotuksesta, sillä syy oli jossain muualla. Jos oireet eivät dieetin aikana poistu, mennään verikokeisiin selvittämään ns. tavallista allergiaa verikokein, eli onko allergiaa siitepölylle, pölypunkeille tai muulle ruokintaan liittymättömälle.

Minusta tämä kaikki tuntuu liioitellulta ja hirveän dramaattiselta. Koiramaailmassa, kuten ihmisilläkin, on menossa jonkinlainen allergiahype: kaikki pienikin on allergiaperäistä ja kaikkea pitää hoitaa radikaalisti. Toisaalta koira voi olla herkkä ruualle, jolloin sillä on esimerkiksi ripulia, mutta allergialle on taas tyypillistä juurikin iho-ongelmat ja esimerkiksi toistuvat korvatulehdukset.

Joka tapauksessa, toivon tämän kaiken korjaavan Taron leuan tulehduksen ja poistavan kutinan sekä rähmät silmistä. Oikeastaan on jännää ruveta kokkailemaan poro-perunapataa koiralle. Poron jauheliha on jo tilattu, samoin vähän kaluttavaa poron putkiluiden muodossa. Sormet ristiin, että kyseessä ei ole mitään sen kummempaa, kuin satunnainen tulehdus. Kolmen ja puolen kuukauden päästä sen saa tietää.

Ja jälleen kiitos Karoliinalle veikeästä Taro-kuvasta!

Näyttelyharrastus alkoi voitolla!

Meidän suureksi yllätykseksemme Taro voitti rotunsa paras (ROP) -tittelin. Olimme avomiehen kanssa etukäteen pohtineet, että voisiko ROP-titteli olla mahdollinen ja päätimme korkata skumpan Taron kunniaksi, mikäli moinen ihme tosiaan tapahtuisi. Niinhän se sitten osui kohdalle, mutta se tuntuu vielä aloittelijan tuurilta.

Tuomari antoi Tarolle myös kunniapalkinnon ja arvostelussa sanottiin seuraavaa:

7 kk hyvin kehittynyt oikeanmallinen ja vahvuinen urospentu
hyvä pää ja ilme, kauniit korvat, oikea purenta, aavistuksen lyhyt kaula, hyvä rintakehä, oikea raajarakenne ja häntä, erinomainen turkki, hyvä urajiro
sujuvat vetävät liikkeet, lupaava pentu

Erinomaista palautetta toisin sanoen, joskin itse olen eri mieltä hännästä, joka on shiban rotumääritelmän mukaan aivan liian kippura. Tällä hetkellä pojun häntä muistuttaa enemmän korvapuustia kuin oikeanlaista sirpiksi kaareutuvaa kippuraa.

Koko näyttelytohina alkoi perjantaina pesulla, jonka aikana koira oli aivan maansa myynyt. Sen järkyttynyt katse oli aivan omaa luokaansa, mutta onneksi mahapullat vähän helpottivat oloa.


Loppujen lopuksi pesu meni yllättävän kivuttomasti, mutta kuivaaminen sen sijaan oli rasittavaa. Päätimme, että tuota koiraa ei ruveta pesemään kuin ehkä kerran vuodessa.

Näyttelypaikalla Taro oli aluksi aivan kuutamolla. Se veti joka suuntaan, häselsi ja maukui. Onneksi tajusimme laittaa sille valjaat, ei ainakaan satuttanut itseään kaikessa siinä tohinassa. Oli mukavaa tavata myös muita shiboja ja shibaihmisiä. Näyttelyiden sosiaalinen puoli taitaakin olla koko tapahtuman parasta antia. Tosin nyt ensikertalaisena jännitti niin paljon, että en tainnut olla erityisen puheliaalla tuulella. Eniten jännitti se, miten Taro pärjää kehässä, kun nuori herra oli niin kierroksilla.

Pelkomme siitä, että Taro olisi pieni pirulainen (eli oma itsensä) kehässä osoittautui turhaksi. Poika oli kuin enkeli ja hetken ihmettelinkin kuka on kaapannut Taron ja tuonut tuon skarpin ja hyvätapaisen pennun tilalle. Se kyllä esiintyi edukseen ja vaikutti tyytyväiseltä saamastaan huomiosta. Aika paljon ihmiset tulivat silittelemään ja kyselemään rodusta.


Karoliina Pylvänäinen, innokas shibaharrastaja, otti pari upeaa kuvaa pojista kehässä. Itse olin niin jännityksestä solmussa ja huonon kameran lannistama, että en voi kuin kiittää ja kumartaa, kun sai pari näinkin kivaa näyttelykuvaa muistoksi.





FCI 5 ryhmän kisassa, johon kaikki kyseiseen roturyhmään kuuluvat rotunsa parhaat edustajat jatkavat, me emme sitten pärjänneetkään. Taro oli jo siinä vaiheessa väsynyt ja omissa maailmoissaan. Mutta kokonaisuutena näyttelykokemus oli mahtava, ja todellakin iloinen yllätys. Tietenkin näissä pitää aina muistaa se, että kyseessä on melko pitkälti makuasiat: mikä miellyttää toista tuomaria, ei ehkä miellytä toista. Eli jalat maassa lähdetään seuraaviin näyttelyihin, josko Taro pärjäisi uudelleenkin.

Näyttelytäpinää

Ylihuomenna se sitten tapahtuu, Taron ihka ensimmäinen näyttely. Pentunäyttely pidetään Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa ja sinne ajateltiin reissata heti aamusta vähän tutustumaan paikkoihin. Jännittää huimasti, siitä tulee varmasti kiva reissu.

Ollaan pari kertaa käyty Taron veljen luona treenaamassa näyttelykäyttäytymistä, mutta aika hakusessahan se vielä on. Eniten hankaluuksia tuottaa juosta kehässä siten, että edessä on toinen koira. Tarohan haluaisi vaan saada edessä jolkottavan kaverin kiinni ja päästä leikkimään!

Mutta harjoittelemaan sinne näyttelyyn nyt mennään ja on tietenkin jännä nähdä miten Taro pärjää. Ja samalla saa oppia kokeneemmilta rodun harrastajilta, ja näkee vähän miten shiboja kuuluisi kehässä näyttää. Tämä on myös testi sen suhteen, että innostummeko itse näyttelyistä, vai jääkö se satunnaiseksi harrastukseksi.

Näyttelytuomarista en tiedä mitään enkä osaa sanoa tietääkö hän kuinka paljon shibasta rotuna. Mutta jotenkin nyt ei ole mitään väliä millään sijoituksilla tai kilpailulla, tärkeintä on että Taro saa kivan kokemuksen tästä ja oppii toimimaan suurenkin häiriön alaisena.

Tunnelmia saarelta, Vol. 3

Mökkireissukuvien viimeinen satsi tulee tässä. Sää oli sateinen ja harmaa, mutta sehän ei menoa hidastanut. Ainoastaan kovimman sadekuuron aikana Taro kömpi eteiseen lepäilemään. Pihalla oli ihanan syvä vesilammikko, jossa poitsu lähes uiskenteli. Sen jälkeen tunnelman kruunasi pyöriminen kostealla nurmikolla.




Tässä on lopputulos: nokinen, märkä ja multainen rakki. Nimittäin herra kävi myös nuotion jäännöksissä pyörimässä, turkki ei ole vieläkään selvinnyt tästä seikkailusta.


Kävelimme saaren ympäri porukalla, Taro tietenkin kärkijoukoissa. Kun hajaannuimme kahteen ryhmään, Taro juoksi molempien ryhmien välillä taukoamatta koko katrastaan silmällä pitäen. Oli hauskan näköistä, kun yhtäkkiä sateisesta metsästä tupsahti esiin puhiseva kettu, jonka katse tuntui sanovan, että vauhtia töppösiin senkin hidastelijat!


Viimeisenä reissupäivänä Taro löysi mukavan nukkumapaikan pienestä halkokatoksesta, jonne oli mukava paeta polttavaa aurinkoa. Pitäähän sitä koirallakin olla oma mökki.

Vartiokoira ja nenätyöläinen

Kun lopulta päästiin saaren rantaan ja Taro pääsi pitkän automatkan jälkeen vapaaksi, oli sen riemu niin ihanaa katseltavaa. Poika veti rallia ympäriinsä, hurmioituneena metsän ja meren tuoksusta, sekä tietenkin vapaudentunteesta. Jokainen sammalmätäs piti tutkia huolellisesti ja mielellään piehtaroida siinä kaiken päätteeksi.


Meri ja kaislikko olivat Taron mielestä huippuja. Se rynnisti suoraan mereen, hyppi, polskutteli ja haukkaili vettä. Kaislikko oli sopiva paikka pienelle shibarallille, josta sain vauhdintäyteisen hetken ikuistettua.


Venematka saareen oli lyhyt ja Taro istui jaloissani oikein kiltisti lainkaan pelkäämättä tai hätäilemättä. Taitaa olla pojassa merikarhun vikaa! Saareen päästyämme suurin into oli kulutettu loppuun ja Taro seurailikin meitä uskollisesti koko illan eikä poistunut mökin pihapiiristä juuri mihinkään. Illan hämärtyessä poitsu makoili kallioilla ja toimitti erittäin tehokkaasti vahtikoiran virkaa. Taro istuskeli välillä nenä tiiviisti metsää kohden höristäen korviaan jokaiselle äänelle.



Sammalet ovat olleet aina Taron mieleen, ja niitähän saaressa riitti. Ties mitä mönkiäisiä nuori herra niistä lähti metsästämään, mutta koko ajan tuntui kuono olevan uppoutuneensa sammaleen raivoisan kaivelun saattelemana.




Tällaisissa merkeissä meni ensimmäinen ilta saaressa. Seuraavat päivät olivat Taron kannalta hyvin rentoja: se pysytteli koko ajan lähellämme ja lepäili suurimman osan ajasta. Tunnelmaa latisti pahasti rähmivät silmät ja oudosti kutiava kuono, pojalla lienee jonkinlainen allergia. Ruokavalio on nyt joka tapauksessa tarkkailussa, ettei vaan olisi allergiasta kyse.

Seuraavaksi laitan vielä muutamia tunnelmakuvia mökiltä, sitten loppuukin tämä luonnon ja vapauden hehkutus, ja tulee paluu arkeen.

Matkalla seikkailuun

Perjantaina lähdettiin saareen mukavan puolipilvisen sään merkeissä. Taro vaikuttaa jo hyvin rennolta ja tyytyväiseltä automatkustajalta. Herra kapusi itse autoon eikä tietoakaan menneiden aikojen vastahakoisuudesta. Ilmassa oli jännitystä ja iloa matkalle lähtemisestä, ja koirakin sen selkeästi aisti.


Automatka meni rauhallisesti lepäillen ja rapsutuksia kerjäten. Kuumahan siellä kaarassa tuli. Taro tosiaan matkustaa etupenkin jalkatilassa, vaikka tulevaisuudessa aiomme totuttaa sen myös häkkiin. Tällä kyseisellä reissulla ei tosin muutakaan mahdollisuutta ollut, sillä tavaratila tuli täyteen mökkiläisten ruokia ja juomia.




Matkan varrella pysähdyttiin järven rannalle jaloittelemaan ja virvokkeita ostamaan. Mentiin Taron kanssa heti veden äärelle maisemia katselemaan ja nuuskuttelemaan. Veteen tuo peto olisi heti pyrkinyt, mutta ajatus märästä koirasta jaloissa koko loppumatkan ei oikein houkutellut meikäläistä.



Suurin ilonaihe olivat valkoposkihanhet. Taro olisi ilomielin mennyt haastamaan itseään isommat linnut. Lopulta niitä päädyttiin kummastelemaan rannan tuntumasta.




Ensi kerralla kuvia ja tunnelmia ihanalta saarelta, jossa vietimme kaksi päivää. Tiedossa paljon nuuskimista, tonkimista ja erityisen väsynyt koira.