sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Mustaa ja oranssia

Uusi pentu on kotiutunut nopeasti. Tuntuu, että tässä meidän lauma nyt sitten on. Taro on suurimmilta osin hyväksynyt pienen perheeseemme, tosin ruoan kanssa on vielä hiukan hankalaa hyväksyä tasajaon periaate (tälläkin hetkellä molemmat kaluavat luutansa, paitsi että Taro vinkuu ja piuksuu, sillä haluaisi mieluusti molemmat herkut itselleen - ei kuitenkaan yritä ottaa).

 Kuman mielestä Taro on ihan parhautta, kun sitä voi kaluta ja poskivilloista nykiä mielinmäärin. Sen verran Tarossa on kuitenkin tulisuutta, että ei anna pennun hyppiä nenille. Nopea kurinpalautus ja leikki jatkuu.

Taro ja Kuma ovat luonteensa puolesta osittain kuin yö ja päivä. Taro reagoi salaman nopeudella, kiihtyy nollasta sataan kuin mikäkin turboahdettu shiba. Kuma on vakaampi ja varmempi. Se ei vähästä hätkähdä ja ottaa päikkärit jopa vilkkaasti liikennöidyssä asemahallissa keskellä ruuhka-aikaa. Tarolle samainen paikka oli pentuna kauhistus.

Taro ei rapsutuksista perusta, mutta Kuma sen sijaan viihtyy sylissä ja haluaa pusutella loputtomiin. Ihmisen syli on ollut Tarolle pienestä pitäen mitä inhottavin paikka, jossa ollaan hetki vain väkipakolla. Paitsi tietenkin, jos tulee säiköhdys ja haluaa vähän emännän läheisyyttä... Taro hakee hellyyttä omalla, hienovaraisella tavallaan. Monesti herra vain astelee luokse ja painaa pään jalkoja vasten voimakkaasti. Silloin on lupa rapsutella kaulaa oikein kunnolla.

Taro oppi jo pienenä kunnoittamaan ihmisen rajoja ja ihmisen ruokaa sekä esineitä. Voimme tiputtaa vaikka pihvin maahan eikä Taro sitä ota ilman lupaa. Tai jos ehtiikin suuhun napata, pudottaa heti käskystä. Kumalle tietenkin näitä tapoja vasta opetetaan, mutta on selvää että Kuma ei samalla tavalla ole varovainen. Pää menee hetkessä ruokalautaselle, jos ei pidä pojua silmällä. On pitänyt totutella, että enää ei voikaan jättää leipiä matalalle sohvapöydälle. Pieni Taro ei koskaan mitään varastanut, pieni Kuma sen sijaan vähintäänkin yrittää.

(Tässä välissä poikien piti tehdä luiden kanssa vaihtari: maista sä mun luuta, niin mä maistan sun.)

Kuma on hiukan läheisriipuvaisempi kuin mitä Taro oli pentuna. On mielenkiintoista nähdä kehittyykö Kuma itsenäisempään suuntaan. Tarolle opetettiin pennusta asti kontaktia, sillä Taro ei ihmisistä juuri perustanut. Kumalle ei tarvitse sitä hirveästi opettaa, mutta sen sijaan yksinoloa harjoitellaan ahkerasti.

Molemmat ovat ihania yksilöitä, joilta voi varmasti oppia paljon siitä, miten erilaisia koirat voivat olla. Siitä olen sen sijaan varma, että Taro oli haastava ensimmäiseksi pennuksi. Sitä osasin jo uumoillakin, mutta Kuma on epäilykseni vahvistanut. Tarosta on kuitenkin tullut hieno herra, joka olemuksellaan opettaa hötkyilevälle pennullekin tyyneyttä ja käytöstapoja.

perjantai 28. toukokuuta 2010

Leikin ilo




Ihanat leikkikaverukset! Taro on hyvä seuralainen pennulle, sillä se jaksaa leikkiä tuntitolkulla pienen kanssa. Ja aina yhtä hellästi! Leluillakin ovat ruvenneet leikkimään yhdessä, mutta lemppari on silti kunnon painileikki.

Kuman mielestä on erihauskaa juosta täysiä päin lepäilevää Taroa ja siitähän se ilo yleensä alkaa. Taro on hienovaraisempi: se houkuttelee pientä leluilla, tuijotuksella ja vaanimisella.

lauantai 22. toukokuuta 2010

Kuma on täällä!

Kuma kotiutui meille torstaina 20.5. Tutustuminen aloitettiin kotipihasta. Aluksi pienokainen oli hyvin ihmeissään ja hiukan hämillään.


Vähän jännitti: kuka tuo oranssi, iso otus oikein on?



Aluksi oli turvallisempaa tarkkailla tilannetta hyvän etäisyyden päästä.


Toinen nuuskuttelukierros. Taro köyristelee varuillaan kuin mikäkin kollikissa!


Apua, ne jyrää meitin! Taro kävi päälle omaan innokkaaseen tapaansa.


Mutta tällä kertaa Kumaa ei enää haitannut. Jään murtumiseen meni hetki eikä sen jälkeen kaveruksia pidätellyt mikään.




Nyt tutustumisinto on laantunut, ja pojat ovat jo pariin otteeseen mitelleet muun muassa ruoasta. Jännää, miten Tarostakin on sukeutunut hyvin mustasukkainen ruoanvahtaaja Kuman myötä. Tässä saa olla koko ajan silmä kovana, ettei Kuma häiritse Taron ruokahetkeä tai Taro Kuman.

Lisäksi Taro on ottanut asiakseen vahtia Kumaa ja sen puuhia JATKUVASTI. Erityisesti, jos minä tai avokki kutsutaan Kumaa tai pidetään puuhahetkiä, on oranssi herra heti paikalla silmä kovana.

Eiköhän tilanne tästä tasaannu ajan myötä! Ainakin on ilo nähdä, kuinka pojat painia äheltävät itsensä täysin uuvuksiin.

perjantai 21. toukokuuta 2010

Ensimmäinen yö uudessa kodissa

Eilen ihana Kumamme vihdoin kotiutui helteisenä kesäiltapäivänä. Laitan pian ison kasan kuvia, joissa herrat tutustuvat takapihallamme. Kaikki meni todella hyvin, ja noin 15 minuutin kuluttua pojat leikkivät ja painivat innoissaan.

Kuma on ollut todella reipas, mitä nyt vähän vinkunut äidin perään. Kaipuu yleensä iskee hiukan ennen nukkumaanmenoa: silloin Kuma kiertelee, etsii sopivaa nukkumapaikkaa hiukan hämmentyneenä ja uikuttaa. Oma pentuaitaus ei vielä ole erityisen pop, mutta sen sijaan sohvan alla on mahtavaa koisia.

Yöllä minä pistin korvatulpat korviin ja mies huolehti pienokaisesta. Silti tuli nukuttua hieman katkonaisesti. Kuulemma kaveri hiukan yöllä itkeskeli ja viideltä kävivätkin sitten aamupissalla. Aamulla vastassa oli pirteä kaveri, joka on pelkkää hammasta ja pusuttelua! Vietämme pari ensimmäistä yötä pentuaitauksen vieressä, jotta Kuma ei tuntisi jäävänsä liian nopeasti aivan yksin.

Taro on sen sijaan aivan kummissaan! Se aina välillä havahtuu uniltaan ja tassuttaa hiirhenhiljaa nuuskaisemaan uutta kaveriaan. Ilme on hölmistynyt: mikä ihme tuo on ja mitä se täällä tekee. Ruuasta on jo tullut pientä keskustelua poikien kesken, mutta se kuuluu asiaan. Parasta on kuitenkin nähdä jälleen kerran, miten hellä ja varovainen Taro on pennun kanssa.

Seuraavaksi ahdankin blogin täyteen pentukuvia!

perjantai 14. toukokuuta 2010

Poikien ensikohtaaminen

Kävimme helatorstaina Kuman kasvattajan luona tutustuttamassa Taroa uuteen tulokkaaseen. Tiedän Taron olevan sangen kiihkeä tapaus toisten koirien suhteen, joten kaveri sai olla hihnassa ja nuuskutella tulevaa veikkaansa.


Kuma tuli rohkeasti tutustumaan, mutta Taro innon vallassa paukkasi pienen palleroisen päälle. Tämän jälkeen Kuma välttelikin isoa oranssia öykkäriä visusti. Kuma ja veljensä saivat hetken juoksennella maastossa, ja samalla Taro tuijotteli poikia kummissaan ja innoissaan.

Kumasta olikin jo kehkeytynyt miniatyyrikoira! Se ei näyttänyt enää niinkään marsulta, vaan pieneltä, kasvavalta koiralta. Tyyni luonne myös vaikutti siten, että Kuma tuntui ikäistään vanhemmalta.


Jatkoimme tutustumista sisätiloissa, mutta kaksi pentua ja vieras paikka olivat Tarolle aikamoinen paukku. Se lähinnä istui ja vältteli Kuman veljen Taihon lähestymisyrityksiä. Kuma oli sen sijaan päättänyt, että kaikki Taroon liittyvä on inhaa ja majaili turvassa kasvattajan sylissä.

Jos Taro ja Kuma olisivat saaneet vapaana pyöriä ja tutustua, olen varma että pojat olisivat tulleet vähintäänkin kohtalaisesti toimeen. Tämä visiitti kasvattajalle ainakin selkiytti Kuman kotiintulemisen marssijärjestyksen: annamme poikien rauhassa tehdä tuttavuutta takapihalla. Taro saa olla pitkässä liinassa ja Kuma vapaana. Sitten katsotaan arasteleeko Kuma edelleen innokasta kaveriaan. Ja hyväksyykö Taro pienen asuintoverikseen.

Kuma oli kyllä aivan hurmaavan rauhallinen. Se oli hieman pidättäytyväinen ja arasteli Taron läsnäoloa. Taron poistuttuakin Kuma vielä hiukan varoi askeliaan. Se haistoi Taron käsissäni eikä halunnut tulla lähelle. Mies sen sijaan oli Kumankin mielestä mitä mukavin kaveri, ja puuhahetki päättyi nokosiin miehen jalkaa vasten.


Pienestä - ja hyvin ymmärrettävästä - alkuarkailusta huolimatta Kuma vaikuttaa mitä ihanimmalta shibalta. Siitä on havaittavissa tiettyä pidättyvyyttä, rauhallisuutta ja pehmeyttä. Se ei pelkää lähestyä ihmisiä ja vaikuttaa kokonaisuutena reippaalta veitikalta.

Alle viikko ja tuo musta karhunpentu kotiutuu!

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Shiba, sinä olet tähti!

Käytiin pienellä viikonloppureissulla Taron kanssa Ruissalossa. Sukujuhlista sukeutui oivallinen tilaisuus antaa shiba-herrallemme uusia elämyksiä ja vaihtelua elämään. Ajatus pitkästä lenkistä Ruissalon metsissä houkutti kovasti.

Ilma ei suosinut, mutta Taro sen sijaan käyttäytyi kuin enkeli. Se myös hurmasi koko suvun! Kehuja sai hillitty, rauhallinen olemus ja ihanan tuuhea turkki. Kaikki kilvan ylistivät nuorta herraa ja silityksiä sateli.

Hassua ajatella, että Tarosta on tosiaan tullut huomattavan tyyni ja rauhallinen. Siitä on tullut sellainen shiba, josta unelmoin silloin parisen vuotta sitten. Se ei sähellä, kohkaa tai riehu. Se seisoo stoalaisena ja itsevarmana, ja hienovaraisesti väistää liian tungettelevia silityksiä. Junassa se nukkui ja makoili rennosti.

Oikeastaan vasta metsässä Taro irrotteli tosissaan. Siinä missä yleinen sähellys, epävarmuus ja tasapainottomuus on melkein tiessään, on saalis- ja metsästysvietti sen kun kasvanut. Melko kärsivällisesti sai kutsua, että kaveri tuli jäljeltä pois.

Blogiani lueskelemalla saa kyllä aikamoisen aikamatkan shibapennun luonteen kehitykseen. Voi kun olisi alusta asti osannut kuunnella kokeneempia ja uskoa että, muutokset luonteessa ovat todella merkittäviä, kun ikää tulee riittävästi.

Nythän Taro on pian 2,5 vuotias, koira parhaassa iässä.

perjantai 7. toukokuuta 2010

Viileä hemmo


Juttelin tänään Kuman kasvattajan kanssa, ja hän kertoi minulle hiukan tulevan pikkuveijarimme luonteesta. Kuma vaikuttaa olevan melko rauhallinen ja hiukan pidättäytyväinen, verrattuna ainakin veljeensä, joka vaikuttaa olevan aikamoinen sähikäinen.

Meillehän rauhallinen ja pidättäytyväinen passaa vallan mainiosti! Monethan sanovat, että shiba saa olla pidättäytyväinen, eli sen ei tarvitse innostua vieraista laisinkaan. Taron pidättäytyväisyys on kuitenkin melko äärimmäistä: se ei salli oikeastaan kenenkään vieraan koskevan itseään.

Ja sallimisella tarkoitan sitä, että Taro mieluummin väistää ja perääntyy, kuin joutuu kosketettavaksi. Eläinlääkärin pöydällä ja muissa epämiellyttävissä tilanteissa Taro ensin pyrkii pois, mutta lopulta väistää aivan totaaliseen passiivisuuteen. Sen sijaan lapset saavat koskettaa, mutta vain hiukan enemmän kuin aikuiset.

Pienenä pentunahan Taro oli kiinnostunut ihmisistä, mutta se huomasi nopeasti että niistä ei ole sen kummempaa iloa.

Tuntuu oikeastaan hyvältä, että koiramme on täydellisen lojaali vain meille, sen laumalle. Kukaan muu ei saa samanlaista tervehdystä. Kukaan muu ei saa sitä halata ja rutistaa aivan samalla tavalla kuin me saamme. Ketään muuta se ei myöskään tottele yhtä varmasti.

Minun makuun istuu tällainen valikoiva luonne. Se on piirre, jota olen aina kissoissa ihaillut. Olen kuvitellut, että moista ei koirissa olekaan. Siksi toivon hartaasti, että tätä tiettyä riippumatonta lahjomattomuutta ei ikinä jalostettaisi shibasta pois. Maailmassa on runsaasti palvelualttiita koirarotuja, jotka elävät melkeinpä symbioosissa ihmisen kanssa.

Viileän etäisiä koiria, joiden luottamus on ansaittava, niitäkin tarvitaan.

Kuma vaikuttaa siten kaverilta, joka istuu laumaamme erittäin hienosti. Tervetuloa laumaan tyynen viileä filosofi!

(Enää vähän päälle viikko Kuman kotiutumiseen!)