Ensimmäinen joulu paketissa!

Joulu on ohi, ähky hankittu ja Taro on täyttänyt yhden vuoden! Joulunaika oli Tarolle ihmeellistä: ihmiset pyörivät kotona, reissattiinn ympäriinsä ja sitten vielä se joulukuusi... Joulukuusen rungolle piti tehdä tietenkin täydellinen tarkastus- ja puhdistusoperaatio. Pari kertaa sai muistuttaa, että sen puun kimppuun ei mennä. Ihanin lahja oli vanha lampaantalja, jonka äitini antoi Tarolle joululahjaksi. Nyt missään muualla ei kannata nukkua, vaikka sohva edelleen houkuttaa, kun omistajien silmä välttää.

Ensimmäisen joulun kohokohta tuntui olevan lahjapaperien päätön repiminen ja niissä piehtarointi.



Toinen, myös ihmisten keskuudessa suosittu teema oli löhöäminen.




Nyt vuosikas Taro odottelee uutta vuotta ja ensimmäisiä ilotulitekokemuksia. Onneksi poju on kuullut pari kertaa aikaisemmin etäistä ilotulitteiden pauketta ja onhan sitä aseenkin paukkeeseen totutettu. Silti olen sormet ristissä, että mitään ahdistustiloja ei uudesta vuodesta synny.

Ketkuilua ja tonttuilua

On tästä meidän Tarosta tullut aikamoinen kujeilija. Suorastaan velikulta, voisi sanoa. Paitsi että kaikki Taron kujeet eivät suinkaan herätä ihastusta.


Jos jokin piirre Tarossa hallitsee kaikkia muita, se on kärsimättömyys. Pojan pinna on lyhyempi kuin Anneli Jäätteenmäen ministerikausi. Jos se haluaa jotain, se haluaa sen nyt heti. Ei kohta, ei minuutin päästä, vaan nyt. Jos ei haluamaansa heti saa, alkaa naukuminen, mouruaminen ja yleinen venkoilu. Eikä se koskaan ole saanut heti haluamaansa, mutta aina se yhtä kärsimätön vaan on. Taro ei vaan malta.

Toinen nyt koko ajan vahvistuva ominaisuus on itsepäisyys. Tämän uskoisin olevan aika tyypillistä shiballe. Tahtojen mittelöä on vähän väliä, onneksi nyt ei mistään sen vakavammasta kuin kävelysuunnasta lenkillä.

Lisäksi Taro on vahvasti sitä mieltä, että kaikki asiat kuuluvat hänelle. Ja melko röyhkeästi se omansa yrittää saadakin. Pöydältä se ei uskalla ruokaa ottaa eikä meidän omistajien kädestä yritä napata. Vieraiden lähelle sen sijaan mennään ja aloitetaan loppumaton tuijotus: mitä ikinä sinä syötkin, anna se minulle.

Taro ei tunnu pummaavan perinteisellä tavalla käyttäen anovaa katsetta, kuola valuen. Shiban pummaaminen on pikemminkin vaatimista; aivan kuin kuningas vaatii hänelle kuuluvaa. Ilme on raivostuttavan ylevä ja tuntuu sanovan, että anna minulle se mikä minulle kuuluu.

Taro on myös loputtoman utelias. Kaikkea pitää nuuskia ja kokeilla hampailla. Pölyrätti on aina ihana ja pölyjen pyyhkiminen herättää ihastusta. Taro haluaa auttaa ihan kaikissa kodin askareissa! Harmi vaan, että auttamiseen liittyy paljon repimistä ja hämmingin aiheuttamista. Joulusiivouksen teen hätäisesti nyt, kun koira on miehen kanssa sukuloimassa. Muuten on kippura rätin jatkeena.

Kun pohdimme shiban ottamista, rodun harrastajat kertoivat, että kärsivällisyyttä ja huumorintajua shiban kanssa vaaditaan. Ja totta se on, enemmän kuin osasin kuvitellakaan.

Elämä shiban kanssa, kaikkine haasteineen, ei kyllä tule koskaan tylsäksi.

Vetäytyminen näyttelykehistä

Tunnelma näyttelyaamuna oli rento. Taro ei vain tiennyt, että pian alkaa sellainen aistien vyörytys, että alta pois.

Voittaja 2008 näyttelyssä Helsingin Messukeskuksessa, tuomari Paula Heikkinen-Lehkonen totesi Tarosta seuraavaa:

Vielä melko kevyt kokonaisuus ja karvanlähtö on vienyt turkin, mikä korostaa kevyttä yleisvaikutelmaa. Kooltaan pienehkö. Hyvät pään mittasuhteet, mutta pää saisi olla voimakkaampi ja urosmaisempi. Tummat mutta pyöreät silmät. Hyvät korvat. Hieman pysty lapa ja olkavarsi. Erittäin ryhdikäs ja terhakka. Korkealle kiinnittynyt, tiukkakierteinen häntä. Hyvät takakulmaukset. Selvät värimerkit. Saa kauttaaltaan kehittyä ja vankistua, nyt kokonaisuus on narttumainen.

Arvosana oli H eli hyvä. Tuloksena tämä ei ole mitenkään mairittelevan hieno. Tuomarin silmää tuntui selkeästi miellyttävän suurikokoiset, tummat shibat. Ja olen siinä samaa mieltä, että Taro on pienikokoinen ja liian siro vaikuttaakseen jykevältä urokselta. Karvakin kun lähti, niin piskuinen otus tuo on. Ja nuori tietenkin vielä!

Näyttelyssä oli kyllä mukavaa, mutta nyt pidämme tauon. Taro oli taas melko hermostunut, vaikka tilaa oli enemmän kuin Vantaalla kuukausi sitten. Pojun temperamentti on sellainen, että se ei pärjää hyvin noin suurten häiriöiden alaisena. Se yrittää nuuskia kaikkia ja kaikkea, mennä sinne ja tänne, tutkia ja ihmetellä. Tästä seuraa ylivirittyneisyys ja Taro alkaa hermoilla. Se ei osaa rauhoittua.

Jatkamme kesällä mätsäreiden merkeissä, jos vaikka ikä ja kokemus tuota koiraa rauhoittaisivat. Ja muutenkin on ehkä hyvä antaa aikaa kehittymiselle, kun nyt jo kaksi kertaa Taroa on sanottu liian kehittymättömäksi.

Karvoja, ihania karvoja!

Nyt se on tullut: Taron ensimmäinen karvanlähtö. Ja vielä olisi näyttely tiedossa Messukeskuksessa viikon päästä... Näyttelymaksu oli suolainen 70 euroa. Nyt vähän harmittaa, että tuli ilmoittauduttua kun poju on aivan kapisen ketun näköinen. No, harjoituksen kannalta otetaan, jos nyt tämä sisänäyttely olisi mukavampi kuin edellinen.

Tässä viiden minuutin harjaamisen lopputulos:


Jotkut sanovat, että koiraa ei kannattaisi harjata ennen näyttelyä, jos on karvanlähtö päällä. Tosiasia on vaan se, että näyttelyt ovat täysin toisarvoisia asumismukavuuteen verrattuna.

Kaksiossa kun asustaa tiiviisti kaksi ihmistä, koira ja rekkalastillinen karvaa, niin on harjaan (ja imuriin) pakko tarttua parikin kertaa viikossa. Onhan tuo koira silti niin säälittävän luikun näköinen, hyvä ettei iho paista pintakarvan alta. Kun katselen Taron ensimmäisen näyttelyn kuvia, on ero aikaimoinen.

Mutta näillä eväillä mennään ja hauskaa aiotaan pitää. Jos vain puitteet sen sallivat.

Shiba ja kivulias huumorintaju

Shiba ja sen emäntä leikkivät sangen viihdyttävää leikkiä nimeltään Missä pallo?. Shiba tarkkailee emännän kädenliikkeitä ja pallo livahtaa tällä kertaa hupparin taskuun piiloon. Tämä on tuttu juttu shiballe, pitää vain katsoa missä kohtaa pullottaa ja siellä se pallo yleensä luuraa.

Mutta nyt on pilkettä silmäkulmassa. Emäntä huudahtaa:"Missä pallo?" Shiba katselee emäntää hetken pää kallellaan.

Sitten syöksy, loikka ja pienet hampaat napsahtavat suoraan... tissiin.

Auts.

Ensi kerralla emäntä ainakin muistaa laittaa rintaliivit.