Aika lentää siivillä

Pitkästä aikaa eksyin tänne omaan, rakkaaseen blogiini ja tässähän suorastaan herkistyy. Voi kun vain olisi aikaa päivittää kuulumisia kuten ennen vanhaan Taron kanssa. Juttua riittäisi vaikka kuinka paljon!

Meidän laumalle kuuluu erinomaisen hyvää. Emäntä on nyt vuoden työskennellyt suunnattoman motivoivassa ja ihanassa työssä, joka viekin todella paljon aikaa. Takana ovat opiskelijan ja freelancerin huolettomat päivät ja pitkät aamut. Isännälläkin on kiirettä työrintamalla, kai meidän perheen ihmiset elävät juuri nyt niitä kuuluisia ruuhkavuosia.

Koirapojilla elämä on edelleen makeaa, ja nyt kun kaverukset ovat kasvaneet yhteen, on arjesta tullut hauskempaa ja toimeliaampaa. Pojat tulevat aivan mahtavasti toimeen, jaksavat leikkiä yhdessä ja juosta rallia. Meidän ihmisten ihana osa on ollut päästä tutustumaan koirien väliseen kieleen ja keskusteluun. Miten yksi kielen lipaisu voi merkitä enemmän kuin tuhat sanaa!

Kesä meni taas ystävän saarella, jossa oli otollinen tilaisuus testata miten Kuma toimii verijäljellä. Nuori mies oli aivan innoissaan, tästä löytyi sille kiinnostava tulevaisuuden harrastus. Kuma oli Taroa huomattavasti tarkempi ja rauhallisempi. Taro puuhasi innoissaan pitkin pusikkoja, mutta ainakin silminnähden nautti tekemisestä! Ja sehän on tärkeintä, mikään ei ole ihanampaa kuin nähdä kippuran heiluvan puhtaasta ilosta.

Syksyllä on suunnitelmissa mennä Kuman kanssa koirakouluun ihan vain yhdessätekemisen ilosta. Mistä sitä tietää, ehkä syksy tuo tullessaan taas uudistuneen innon päivittää blogiakin.

Hyvää uutta vuotta 2011!

Aikaa on vierähtänyt reippaasti sitten viime päivityksen. Kumasta on tullut raavas nuori mies ja Taro on edelleen täpäkkä herra.

Poikien yhteiselo on sujunut mutkattoman koiramaiseen tyyliin: välillä vähän nahistellaan herkkupaloista, mutta pian taas ollaan ystäviä. Tuntuu, että päivä päivältä kaverukset hitsautuvat enemmän yhteen.

Mikään ei päihitä sitä iloa, joka huokuu näiden kahden kasvapöksyn leikeistä. Vaikka välillä tulee mietittyä, että miten ihmeessä meistä tulikaan tällainen koiraperhe, on silti kahden koiran kanssakäymisen seuraaminen kerrassaan ihmeellisen palkitsevaa.

Uusi vuosi paukkeineen on ohi. Tarolle ilotulitteet ovat ennen olleet kova paikka, mutta ei tänä vuonna. Kuma oli autuaan tietämätön koko ulkona tapahtuvasta rymäkästä, mitä nyt yöpissatuksilla piti vähän ilmoittaa taivaalla kumiseville hajapaukuille. Pelkoa nuori herra ei osoittanut ollenkaan, mikä oli todella hieno juttu! Uskon, että Kuman tasapainoisen rauhallinen olemus helpotti myös Taron paukkupelkoja merkittävästi.

Koiraelämässämme ei ole sen kummempia sattunut tässä puolen vuoden aikana. Suurimmat ilonpilkahdukset tulevat arkisista hetkistä, joita toivon mukaan jaksan taas alkaa kirjaamaan tähän blogiin alkavan vuoden kynnyksellä.