Isä ja pojat

Vauhtia ja vaaratilanteita! Tai no, lähinnä ehkä sitä vauhtia. Veljekset olivat tällä kertaa yllättävän kiltisti, malttoivat jopa levätäkin välillä. Taro osaa jo vähän alistua ja lepytellä eikä koko ajan tarvitse olla isottelemassa ja omimassa toisten leluja. Kivaa oli taas kaikilla, toivon mukaan pojat pystyvät pysymään kavereina myös kun alkavat miehistymään.




Taro naurattaa isäänsä:



Poikien leikit olivat lähinnä painimista sisätiloissa ja takaa-ajoa ulkotiloissa. Ilahduttavaa oli se, että leikit sujuivat paljon rauhallisemmissa merkeissä kuin aikaisemmin, vaikka välillä kyllä tunteet hieman kuumenivatkin. Mitenkään aggressiivisia pennut eivät olleet toisiaan kohtaan ja isäkin lähinnä ilmaisi itseään pitämällä suurta meteliä, jos hommat eivät menneet oman mielen mukaan.

Taro 13 viikkoa - ja miten isoksi se on kasvanut

Niin se aika lentää ja pennusta tulee vaan koko ajan isompi ja isompi. Tänään Taro on 13 viikkoa vanha. Ensimmäisessä kuvassa poika on mun sylissä tänään ja toisessa kuvassa se on kasvattajan sylissä 7 viikon ikäisenä. Hurja ero!



Tosin ei se niin iso ole kuin miltä tuokin sylikuva antaa ymmärtää, jotenkin nuo mittasuhteet katoavat valokuvissa, ainakin kun on shiba kyseessä.

Yritettiin ottaa Tarosta hieno poseerauskuva, missä tulisi esille shibamainen arvokkuus ja ylväys.




Mutta eihän niistä mitään kunnon kuvia tullut ja lopulta koko homma meni plörinäksi. Annettiin pojan näyttää kameralle ihan todellinen luonteensa eikä siinä ole shiban arvokkuutta aina havaittavissa...



Mutta on se mahdoton vekkuli, koko ajan silmässä sellainen pilke, että jotain pikkuilkeyttä pitäisi kehitellä. Huomenna päästään taas purkamaan energioita, kun mennään Taron veljen luo kylään. Jospa lopulta saisi siitäkin kohtaamisesta napsittua pari kuvaa.

Lumileikkejä Espoossa

Kotiin palanneen muistitikun voimin saan vihdoin kivat lumikuvat laitettua blogiinkin asti.

Aloitetaan muutamilla arvovaltaisilla poseerauksilla:






Sitten alkoikin vauhdikas meno ja poikaa oli melkein mahdoton saada ikuistettua.


Tässäkin oli hieno poseeraus alunperin, mutta kun Taro ei vaan ole kuullut että maltti on valttia:


Ja taas mennään!


Sitä juoksemisen iloa oli mahtava katsella.




Lopuksi raukea lepohetki.


Olemme vaihtaneet kuvissa näkyvän pannan valjaisiin vastoin kaikkia neuvoja. Kuulemma valjaat opettavat koiran vetämään, mutta meillä on käynyt päinvastoin. Pannassa meno oli välillä hurjaa, kun Taro juoksenteli ja teki yllätyshyökkäyksiä esimerkiksi tuulessa lentävien lehtien perään. Nyt valjaissa se reagoi heti jos hihna kiristyy ja löystää sitä itse. Jos vaikka joskus tuleekin yllätysspurtti, niin pennun niska ei ole ainakaan vaarassa. Valjaissa mennään siis todella nätisti ja poika säätelee vauhtiaan taitavammin. Jos hihna pääsee kiristymään, se vilkaisee sivusilmällä ja muuttaa vauhtiaan sekä kulkureittiään sopivammaksi.

Meille valjaat ovat siis erinomainen muutos. Aloimme juuri tuskastua hihnalenkkeihin kun poika oli aina ihan kierroksilla. Ilmeisesti pannan aiheuttama paine kaulalla vaan lisäsi kierroksia, koska nyt lenkit sujuvat rauhallisessa yhteisymmärryksessä.

Piikkiä peppuun

Ensimmäinen eläinlääkärikäynti on takana ja olen kyllä ylpeä miten mallikelpoisesti Taro käyttäytyi. Eläinlääkäri oli vähän hajamielisen oloinen, mutta todella lempeä ja varovainen pennun kanssa. Rokotuksen lääkäri antoi yllättäen eikä Taro ehtinyt muuta sanoa kuin pienen vinkaisun. Vointi on ollut hyvä, eli rokotteesta ei tullut mitään sivuvaikutuksia.

Samalla tarkastettiin kivekset, jotka molemmat kuulemma pojalta löytyi. Paino oli miehekkäät 4,9 kiloa. Taro alkaa selkeästi tulemaan rohkeammaksi ja itsenäisemmäksi, enää ei ole kiva kökkiä sylissä kun olisi koko maailma tutkittavana. Eläinlääkärin odotushuoneessa oltiin koko ajan menossa ja muut koirat ovat niin mielenkiintoisia, että on pakko tuijottaa ja vinkua. Tosin kyllä omistajalta saadut herkkupalat vievät voiton vieraiden koirien viehätyksestä.

Maanantaina huomasin Tarolla jonkun naarmun silmässä, ja se tarkastettiin nyt samalla. Saatiin varmuuden vuoksi antibioottiliuos silmää varten. Lääkäri totesi, että mitään vakavaa se ei ole, muuten silmä märkisi ja koira räpyttelisi koko ajan. Mutta kuitenkin kerran päivässä pitää tuikata antibioottia silmään, arvatkaa vaan minkälainen taistelu se aina on...

Pojasta mieheksi

Niin se aika kuluu, pentu kasvaa ja vauva-ajat vaihtuvat kohta murkkuikään. Olen paljon miettinyt sitä, että minkälainen koira Tarosta tulee aikuisena, miten paljon sen luonteesta voi nyt jo ennustaa tulevaisuutta. Shiboilla on niin runsaasti omaa luonnetta, että niitä on melko vaikea täysin tuhota huonolla kasvatuksella; shibasta tulee mikä siitä tulee. Uskon silti, että pentuaikana tiettyjä käyttäytymismalleja voi vahvistaa ja toisia heikentää. Melko kokemattoman koiraihmisen on vaan hyvin vaikeaa, ellei mahdotonta, arvioida miten vahvistaa ja mitä ja kuinka paljon. Perussäännöt on meillä harjoittelussa: kontaktin ottaminen omistajaan, hihnassa nätisti kulkeminen, käsittelyn sietäminen ja erilaisten tilanteiden sekä ihmisten kohtaaminen. Näiden lisäksi ollaan treenailtu luopumista, seisomista, luoksetuloa ja esineistä irti päästämistä.

Jotkut opettavat pennuilleen heti alusta alkaen runsaan kavalkadin temppuja. Välillä olen kokenut huonoa omatuntoa siitä, että aika vähän mitään käskyjä tai temppuja ollaan opeteltu eikä juuri mitään muuta kuin luopumista ja luoksetuloa olla treenailtu päivittäin. Käsittelyn sietäminen on vähän niin ja näin, ja hihnassakin on alkanut riehuminen ja vetäminen. Eniten vaikeuksia on kuitenkin pennun rauhallisuuden vahvistamisessa ja riekkumisen hillitsemisessä. Aina kun mennään kylään tai joku tulee tänne käymään, pentu menee ihan ylikierroksille. On ollut hyvin vaikeaa vahvistaa rauhallista käyttäytymistä kun kotonakin on koko ajan meno päällä. Välitiloja tällä ei tunnu olevan: joko se nukkuu tai riehuu. Taro pitää pistää nukkumaan, muuten se pörrää loputtomasti.

Ikä varmasti tuo mukanaan lisää rauhallisuutta, siksi nyt otan ilon irti pennun elinvoimasta ja puuhailen sen kanssa niin kauan kun sillä energiaa riittää. Silti tällaisia asioita jää miettimään, että teenkö väärin ja saanko käsiini hermostuneen, yliaktiivisen ja kohkaavan aikuisen koiran. Ympäri sukulaisten taloa kiitävä pentu on söpö ilmestys, mutta mitä kun aikuinen koira pistää rallin päälle. Hirveästi tässä pentuaikana pitää miettiä juuri sitä, että haluanko koiran käyttäytyvän näin myös aikuisena. Nyt ollaan päätetty, että hyppiminen ihmisiä vasten loppuu, sitä ruvetaan karsimaan seuraavaksi. Nyt jo mutaiset tassut ovat aiheuttaneet ylläreitä vieraiden hienoille vaatteille...

Tiedän, että olemme olleet laiskoja koulutuksen suhteen, mutta toisaalta mielestäni pennun pitää antaa olla pentu. Yhteisiä pelisääntöjä harjoitellaan päivittäin, ja niin pitääkin tehdä. Painopiste on koko ajan ollut siinä, että meillä olisi pennun kanssa mahdollisimman hauskaa yhdessä, että pentu oppisi omistajien, ja ihmisten yleensäkin, olevan kivoja seuralaisia. Temput ja muut käskytykset voi reippaasti unohtaa ja sen sijaan keskittyä yhdessäoloon ja toimivaan kontaktiin.

Nyt kun tätä kirjoittelen, Taro kantoi leluvillisian (nimeltään Wiltsu) tuolin jalkoihin, asettui maahan tuhisten puuhakkaasti ja nukkuu nyt jaloissani pää villisian kyljellä. Eli näköjään energisimmänkin pyörremyrskyn tekee välillä mieli ottaa vaan rennosti. Ja heti huolehtiva emäntä miettii, että pennun on pakko olla kipeä, kun se noin rauhallisesti oleskelee.

Reissukuvia: Nakke ja mä

Voi harmistuksen harmistus, muistitikku jäi Tampereelle anopin luo majailemaan, eli talvisia riekkumiskuvia saatte odotella nyt hieman odotettua pidempään.

Sen sijaan siirrytään reissukuvien toiseen osaan, joka sijoittuu Tampereelle. Yllätyksekseni huomasin, että kaikessa menossa ja meiningissä (oltiin suhteellisen kosteissa illanistuijaisissa...) olin ottanut melko vähän ja melko epäilyttäviä kuvia. Siispä ne on nyt poistettu bittiavaruuteen, ja tyydyn esittelemään kuvia Tarosta Nakke Nakuttajan kanssa puuhaillemassa. Nakke on avomieheni vanha unilelu ja tuntui se hyvin kelpaavan Tarollekin.




Taro oli kaiken kaikkiaan Tampereella todella väsynyt, kun edellinen ilta ja lähtöpäivän aamu oli täynnä toimintaa ja uusia paikkoja sekä hajuja. Automatkalla poitsu oli todella hermostunut, kun joutui oleilemaan lattialla. Takaisintulomatkalla pidinkin sitä sylissä, että ei pojan hermot kiristyisi lisää. Matka sujui sylissä joutuisasti, kun Taro nukkui melkein koko matkan. Kuljetushäkki olisi hyvä ostos, mutta kun tuon auton joutuu hakemaan Espoosta, niin voi olla ison häkin kanssa hankalaa reissata julkisilla toiselle puolelle pääkaupunkiseutua.


Taro on kyllä uskomattoman reipas poika, todella rohkea ja uskalias. Sellainen shiban pitäisi luonteeltaan ollakin, peloton suurienkin uhkien edessä. Tietenkin pieni pentu jännittää kaikenlaista, esimerkiksi autot ovat Tarolle jotenkin pelottavia, mutta kaiken kaikkiaan hyvin vahvahermoinen poika tuo kyllä on.


Ja tietenkin poika oli juhlien tähti, kaikki puhuivat pennusta suuren osan iltaa ja katseet seurasivat sitä joka paikkaan. Yön Taro nukkui oikein kiltisti meidän patjan vieressä ja käpertyi se välillä sekä meidän jalkopäähän että vesikuppinsa ympärille. Hyvin tuo tuntuu mukana pikkuisilla reissuillakin liikkuvan, mutta kyllä sitä vähitellen rupeaa tajuamaan miten paljon elämä on koiran myötä muuttunutkaan.

Reissukuvia: Espoon perukoita valloittamassa

Perjantaina lähdettiin sitten tien päälle, aluksi julkisilla kulkuneuvoilla äidin luokse Espooseen. Ensimmäinen sylissä vietetty bussimatka oli Taron mielestä melko pelottava. Suurin osa ajasta kului kuono tiiviisti painettuna mun käsitaipeeseen. Tässä poika rohkaistui katselemaan pimeitä katuja avokin sylistä:


Äidin luona olikin kivaa, kun oli tilaa juoksennella. Lisäksi äiti hurmasi pikku pojan antamalla sille puolikkaan nakin ihan kokonaisena! Taro nakerteli nakkia erittäin tyytyväisenä, hitaasti nautiskellen. Myös mainiot "Sonnin sudit" olivat suurta herkkua, kuka nyt ei kuivatuista häränpeniksistä pitäisi. Kenties kaikesta tästä rohkaistuneena poitsu intoutui nylkyttämään isoa nallea kiihkeästi.


Tässä tilanteessa oli pakko huokaista: poika on kasvamassa raavaaksi mieheksi.

Yö sujui yllättävän hyvin, vaikka avomiehen kuorsaus piti sekä minua että Taroa hereillä. Taro oli niin suloinen näky, kun lievästi ihmettyneenä kurkki sängyn reunan yli oudosti ääntelevää miestäni. Kuitenkin poika oli rauhallinen ja nukkui suurimman osan yöstä ihan kiltisti futonin alla.

Aamulla lähdettiin äidin ja Taron kanssa läheiselle metsäpolulle ulkoilemaan.


Hihnaa on kertakaikkiaan hauskaa nykiä, koska se saa emännän riekkumaan hassusti.


Espoolaisia lumileikkejä tiedossa lisää kunhan saan muistitikun sisällön siirrettyä koneelle.

Luu!

Oma ihana naudanluu savunmaulla höystettynä.


Kerrankin Taron keskittymiskyky ylitti sen kahden minuutin rajapyykin: poika jaksoi kaluta luutaan ainakin 15 minuuttia!


Ei kiinnosta enää.

Taro 10 viikkoa!

Ikävä kyllä kuvia ei nyt ole saatavilla, koska kamerasta loppui akku enkä ole saanut aikaiseksi laittaa akkua latautumaan. Laiskuuden piikkiin menee siis tämäkin!

Todella nopeasti tuo poika kasvaa, kohta se jo tulee pentuaitauksen reunan yli. Sillä alkaa olla myös uhmakkaan ison pojan elkeitä, todella paljon taistelutahtoa löytyy. Ja se puuhakkuus on jotain aivan uskomatonta! Kaikkialla neuvotaan, että väsytä koira aivotyöskentelyllä, mutta tämä poika jaksaisi etsiä namuja ja ratkoa tehtäviä tuntikausia.

Yllätyksekseni suurin haaste on opettaa Ei-käsky. Taro on nimittäin ruvennut tulkitsemaan Ei-sanan leikkiinkutsuksi! Vastauksena siihen se menee leikkiinkutsuasentoon, haukahtelee/maukuu kimeästi ja heiluttaa pientä kippuraansa. Kyllä vähän naurattaa, kun sitä yrittää olla tiukka ja johdonmukainen, ja toiselle kaikki on vaan yhtä suurta leikkiä. Pitänee vaihtaa lähestymistapaa tuon kieltämisen suhteen ja tehdä selväksi mitä tuolla käskyllä haetaan.

Tänään sain puolustaa Taroa puistossa vapaana juoksentelevalta koiralta. Kyllä ketuttaa, kun jotkut koiranomistajat eivät yksinkertaisesti tajua pitää sitä sesseään kytkettynä. Omistaja kuikuilu jossain puiston toisella laidalla ja minä siinä sitten huidoin toista koiraa pois pennun kimpusta. Ei se koira mitään pahaa tahtonut, mutta en halua ottaa riskejä kun tuo pentu on vielä rokottamatonkin. Sen lisäksi kaikki ohimenevät koirat/ihmiset/polkupyörät on niin ihania, että jokaista pitäisi päästä moikkaamaan. Siispä yritämme harjoitella nyt tyylikkään rauhallisia ohituksia.

Nyt totta tosiaan on pakko sanoa, että vasta Taron myötä alan ymmärtää mitä shiban kanssa eläminen oikeasti tarkoittaa. Se on itsenäisyydessään ja itsepäisyydessään jotenkin niin kiehtova, sen rohkeus on tehnyt todella suuren vaikutuksen. Kaikillä näillä piirteillä on kuitenkin myös kääntöpuolensa, jotka hankaloittavat perusasioiden kouluttamista verrattuna enemmän ihmisen kautta elävään koiraan. Kyllä me olemme avomiehen kanssa täysin hurmaantuneita ja todellakin kummastellaan mitä kaikkea tuo koira vielä meille keksii opettaa.

Lisäys: Viikonloppua odottelen jännittyneenä, koska silloin lähdetään pennun kanssa reissuun! Ensin Espooseen yökylään perjantaina ja Tampereelle lauantaina. Tähän mennessä kamerankin akku on (toivon mukaan) ladattu, eli matkakuvia tiedossa heti ensi viikon alussa.

Riemukkaita leikkejä

Taro on toiminnanhalussaan aivan mahdoton! Siihen kun yhdistää noin kahden sekunnin keskittymiskyvyn, niin saa lopputulokseksi puuhakkaan, häsläävän koiranpennun, jolle mikään leikki ei ole liian tylsä.

Aloitetaan pehmoleluista. Ehdoton lemppari retuutukseen ja yleiseen riehumiseen on näätä.


Näätä piippaa mukavasti kun sen keskiruumista puree ja sekös vasta poikaa villitseekin. Toinen kiva kaveri on villisika, mutta tällä hetkellä se on lähinnä petikaverina, jota halaillaan ja nuollaan.


Retuutukseen kelpaavat myös mummin tekemä karvainen säärystin ja värikäs köysilelu. Takaa-ajon hurmaa Taro saa narupallosta ja sellaisesta hassusta kumitötteröstä, jota on myös erittäin mukava vaania. Kuitenkin ihan ykkönen takaa-ajettavien saralla on oma häntä.

Ensin lähetään tavoittelemaan sitä ärsyttävää kippuraa, joka koko ajan tuntuu välttelevän saalistajaansa.


Sitten kiemurrellaan ja voi sitä maukumisen määrää...


Lopulta saavuttamaton on saavutettu ja sitä pitää hetken aikaa järsiä antaumuksella.


Omistajienkin kanssa olisi kiva painia, mutta ne naskalit ovat niin mahdottoman teräviä.


Suuren suosion ovat saavuttaneet kananmunarasiat ja vessapaperirullien hylsyt. Ollaan täytetty pahvikoteloita namuilla ja annettu Taron rauhassa keksiä miten herkut saisi ulos. Kananmunakennojen kanssa poika on keksinyt, että kierittämällä namut tippuvat sopivasti ulos kennon rei'istä. Siispä Taro tökkii nenällä kennoa ympäriinsä ja nuuskuttaa perässä josko kennosta olisi tippunut aarteita. Lopuksi tyhjät kennot on ihana repiä riekaleiksi ja levittää pitkin kämppää.


Lisäksi erilaiset jäljestysleikit ovat suosiossa, etenkin sellainen jossa levitän matolle nappuloita ja annan pojan nuuskutellen etsiä ne kaikki. Ulkona sama homma toimii ja on myös parantanut paljon koiran ja meidän välistä kontaktia. Ulkona kyykistymme ja esitämme löytäneemme aarrekätkön hurjasti nuuskimalla. Taro tulee vauhdikkaasti paikalle ja "löytää" herkkukätkön maasta. Nyt se on ruvennut todella hyvin seuraamaan meidän liikkeitä, mehän ollaan avomiehen kanssa suuria metsästäjiä kun aina löydetään metsästä nakkia!