maanantai 29. joulukuuta 2008

Ensimmäinen joulu paketissa!

Joulu on ohi, ähky hankittu ja Taro on täyttänyt yhden vuoden! Joulunaika oli Tarolle ihmeellistä: ihmiset pyörivät kotona, reissattiinn ympäriinsä ja sitten vielä se joulukuusi... Joulukuusen rungolle piti tehdä tietenkin täydellinen tarkastus- ja puhdistusoperaatio. Pari kertaa sai muistuttaa, että sen puun kimppuun ei mennä. Ihanin lahja oli vanha lampaantalja, jonka äitini antoi Tarolle joululahjaksi. Nyt missään muualla ei kannata nukkua, vaikka sohva edelleen houkuttaa, kun omistajien silmä välttää.

Ensimmäisen joulun kohokohta tuntui olevan lahjapaperien päätön repiminen ja niissä piehtarointi.



Toinen, myös ihmisten keskuudessa suosittu teema oli löhöäminen.




Nyt vuosikas Taro odottelee uutta vuotta ja ensimmäisiä ilotulitekokemuksia. Onneksi poju on kuullut pari kertaa aikaisemmin etäistä ilotulitteiden pauketta ja onhan sitä aseenkin paukkeeseen totutettu. Silti olen sormet ristissä, että mitään ahdistustiloja ei uudesta vuodesta synny.

2 kommenttia:

Meri kirjoitti...

Hyvää Uutta Vuotta teille ja Taro-pojalle!

Meilläkin lisääntyi lampaantaljojen määrä jouluna ja Ukko on pissinyt kaikille vähintään kerran, kerran myös yritti kakata. Sain sen kiinni itseteossa kun huomasin pikkumiehen kyykkivän lattialla olevan taljan päällä. Ehdin tönäistä Ukon pois taljalta, jolloin kikkareet lensivät sänkyyn. Että semmoista meillä...

Satu kirjoitti...

Kiitos Meri, hyvää uutta vuotta myös teille!

Aikamoinen kujeilija tuo teidän Ukko ;). Taro on nyt keksinyt, että taljaa voi myös retuuttaa ja miksei nylkyttääkin, kunhan sen saa oikeaan asentoon... Välillä taljaa pitää repiä hurjasti niin, että makuuhuone on täynnä valkoista nöyhtää. Saa nähdä miten pitkään talja kestää shiban käsittelyä!