Käytiin pienellä viikonloppureissulla Taron kanssa Ruissalossa. Sukujuhlista sukeutui oivallinen tilaisuus antaa shiba-herrallemme uusia elämyksiä ja vaihtelua elämään. Ajatus pitkästä lenkistä Ruissalon metsissä houkutti kovasti.
Ilma ei suosinut, mutta Taro sen sijaan käyttäytyi kuin enkeli. Se myös hurmasi koko suvun! Kehuja sai hillitty, rauhallinen olemus ja ihanan tuuhea turkki. Kaikki kilvan ylistivät nuorta herraa ja silityksiä sateli.
Hassua ajatella, että Tarosta on tosiaan tullut huomattavan tyyni ja rauhallinen. Siitä on tullut sellainen shiba, josta unelmoin silloin parisen vuotta sitten. Se ei sähellä, kohkaa tai riehu. Se seisoo stoalaisena ja itsevarmana, ja hienovaraisesti väistää liian tungettelevia silityksiä. Junassa se nukkui ja makoili rennosti.
Oikeastaan vasta metsässä Taro irrotteli tosissaan. Siinä missä yleinen sähellys, epävarmuus ja tasapainottomuus on melkein tiessään, on saalis- ja metsästysvietti sen kun kasvanut. Melko kärsivällisesti sai kutsua, että kaveri tuli jäljeltä pois.
Blogiani lueskelemalla saa kyllä aikamoisen aikamatkan shibapennun luonteen kehitykseen. Voi kun olisi alusta asti osannut kuunnella kokeneempia ja uskoa että, muutokset luonteessa ovat todella merkittäviä, kun ikää tulee riittävästi.
Nythän Taro on pian 2,5 vuotias, koira parhaassa iässä.
1 kommentti:
Taro olikin oikea enkeli ja herrasmies. Ihanan näköinen tuo pieni pentu, tuokaa se sitten heti pienenä tänne, että saadaan hyvä suhde kuten Taron kanssa on.
pus kaikille koiruuksille ;)
t mutsi
Lähetä kommentti