keskiviikko 30. heinäkuuta 2008

Allergiaa ilmassa?


Taas ollaan pojan kanssa lääkekuurilla. Ja tällä kertaa kyseessä ei ole mikään pieni yhden lääkkeen kuuri, vaan tarjolla on jopa seitsemää erilaista tököttiä, nappia ja linimenttiä. Tarolla on leuka kutissut jo noin kuukauden eikä vaiva ole helpottanut laisinkaan. Silmätkin rupesivat rähmimään kovasti, joten marssimme lääkärille. Tuomio oli tyly: Tarolla on mahdollisesti yliherkkyys jollekin ruoka-aineelle.

Järkytys oli aikamoinen, sillä shibanhan piti olla rotuna perusterve ja vapaa monia muita rotuja riivaavista allergiaongelmista. Lääkäri lyttäsi tämänkin haaveen, ja totesi että allergiat lisääntyvät tasaisesti niin ihmisillä kuin kaikilla koiraroduillakin. Kaikenlaisia kauhukuvia pyöri mielessä jatkuvista kutinoista ja ihottumista, mutta rauhoituin melko nopeasti. Jos kyseessä on herkkyys jollekin ruoka-aineelle, tämä kyseinen allergeeni yksinkertaisesti jätetään pois. Eikä allergiadiagnoosikaan ole varma ennen kuin koko tämä lääkitys- ja ruokintarumba on käyty läpi.

Tällaiselta se näyttää:

- antibiootti aamuin illoin leuan bakteeritulehdukseen kahden viikon ajan

- hiivalääke kerran päivässä leuan hiivatulehdukseen

- desinfioiva shampoopesu leuan alueelle kolme kertaa viikossa

- silmätipat rähmiviin silmiin kaksi kertaa päivässä viikon ajan

- korvatipat kaksi kertaa päivässä viikon ajan (vaikka korvista ei mitään löytynytkään...)

- mieto kortisonivoide leuan tulehtuneelle alueelle kaksi kertaa päivässä viikon ajan

Kahden viikon kuluttua on ns. kontrollikäynti, jonka aikana varmistetaan, että tulehdukset ovat kadonneet. Sen jälkeen alkaa eliminaatiodieetti. Dieetin aikana Taro saa ainoastaan peuraa ja perunaa sekä lohiöljyä. Tätä jatketaan kolme kuukautta, jonka jälkeen Taro palautetaan normaalille ruokavaliolle. Jos oireet palaavat, on kyseessä ruoka-aineallergia. Jos oireet pysyvät poissa, voidaan huokaista helpotuksesta, sillä syy oli jossain muualla. Jos oireet eivät dieetin aikana poistu, mennään verikokeisiin selvittämään ns. tavallista allergiaa verikokein, eli onko allergiaa siitepölylle, pölypunkeille tai muulle ruokintaan liittymättömälle.

Minusta tämä kaikki tuntuu liioitellulta ja hirveän dramaattiselta. Koiramaailmassa, kuten ihmisilläkin, on menossa jonkinlainen allergiahype: kaikki pienikin on allergiaperäistä ja kaikkea pitää hoitaa radikaalisti. Toisaalta koira voi olla herkkä ruualle, jolloin sillä on esimerkiksi ripulia, mutta allergialle on taas tyypillistä juurikin iho-ongelmat ja esimerkiksi toistuvat korvatulehdukset.

Joka tapauksessa, toivon tämän kaiken korjaavan Taron leuan tulehduksen ja poistavan kutinan sekä rähmät silmistä. Oikeastaan on jännää ruveta kokkailemaan poro-perunapataa koiralle. Poron jauheliha on jo tilattu, samoin vähän kaluttavaa poron putkiluiden muodossa. Sormet ristiin, että kyseessä ei ole mitään sen kummempaa, kuin satunnainen tulehdus. Kolmen ja puolen kuukauden päästä sen saa tietää.

Ja jälleen kiitos Karoliinalle veikeästä Taro-kuvasta!

1 kommentti:

Susanna kirjoitti...

ärh mikä kuva!