Meri ja kaislikko olivat Taron mielestä huippuja. Se rynnisti suoraan mereen, hyppi, polskutteli ja haukkaili vettä. Kaislikko oli sopiva paikka pienelle shibarallille, josta sain vauhdintäyteisen hetken ikuistettua.
Venematka saareen oli lyhyt ja Taro istui jaloissani oikein kiltisti lainkaan pelkäämättä tai hätäilemättä. Taitaa olla pojassa merikarhun vikaa! Saareen päästyämme suurin into oli kulutettu loppuun ja Taro seurailikin meitä uskollisesti koko illan eikä poistunut mökin pihapiiristä juuri mihinkään. Illan hämärtyessä poitsu makoili kallioilla ja toimitti erittäin tehokkaasti vahtikoiran virkaa. Taro istuskeli välillä nenä tiiviisti metsää kohden höristäen korviaan jokaiselle äänelle.
Sammalet ovat olleet aina Taron mieleen, ja niitähän saaressa riitti. Ties mitä mönkiäisiä nuori herra niistä lähti metsästämään, mutta koko ajan tuntui kuono olevan uppoutuneensa sammaleen raivoisan kaivelun saattelemana.
Tällaisissa merkeissä meni ensimmäinen ilta saaressa. Seuraavat päivät olivat Taron kannalta hyvin rentoja: se pysytteli koko ajan lähellämme ja lepäili suurimman osan ajasta. Tunnelmaa latisti pahasti rähmivät silmät ja oudosti kutiava kuono, pojalla lienee jonkinlainen allergia. Ruokavalio on nyt joka tapauksessa tarkkailussa, ettei vaan olisi allergiasta kyse.
Seuraavaksi laitan vielä muutamia tunnelmakuvia mökiltä, sitten loppuukin tämä luonnon ja vapauden hehkutus, ja tulee paluu arkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti