perjantai 18. heinäkuuta 2008

Näyttelytäpinää

Ylihuomenna se sitten tapahtuu, Taron ihka ensimmäinen näyttely. Pentunäyttely pidetään Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa ja sinne ajateltiin reissata heti aamusta vähän tutustumaan paikkoihin. Jännittää huimasti, siitä tulee varmasti kiva reissu.

Ollaan pari kertaa käyty Taron veljen luona treenaamassa näyttelykäyttäytymistä, mutta aika hakusessahan se vielä on. Eniten hankaluuksia tuottaa juosta kehässä siten, että edessä on toinen koira. Tarohan haluaisi vaan saada edessä jolkottavan kaverin kiinni ja päästä leikkimään!

Mutta harjoittelemaan sinne näyttelyyn nyt mennään ja on tietenkin jännä nähdä miten Taro pärjää. Ja samalla saa oppia kokeneemmilta rodun harrastajilta, ja näkee vähän miten shiboja kuuluisi kehässä näyttää. Tämä on myös testi sen suhteen, että innostummeko itse näyttelyistä, vai jääkö se satunnaiseksi harrastukseksi.

Näyttelytuomarista en tiedä mitään enkä osaa sanoa tietääkö hän kuinka paljon shibasta rotuna. Mutta jotenkin nyt ei ole mitään väliä millään sijoituksilla tai kilpailulla, tärkeintä on että Taro saa kivan kokemuksen tästä ja oppii toimimaan suurenkin häiriön alaisena.

Ei kommentteja: