Kutinaa, aivastelua ja jännitystä ilmassa

Nyt alkaa duunissa kiireet helpottamaan, ja ehtii taas hetkeksi istahtaa blogin äärelle. Tavallista arkea ollaan täällä elelty, vaikka ainahan shiban kanssa arkikin on täynnä mitä ihmeellisimpiä yllätyksiä.

Taro on ollut aivan ylikierroksilla. Ei olla kahteen viikkoon tavattu yhtäkään koirakaveria. Viimeeksi pari viikkoa sitten oli shibatapaaminen Laggan-koirien (Taron kasvattaja) kesken, ja siellä Taro saikin riehua. Tässä on vauhti päällä emän, Yoyon, kanssa.


Veli Yuki oli myös paikalla, mutta nuori herra oli hieman rauhallisempi, sillä tuli suoraan mätsäreistä tapaamiseen ja taisi vähän väsyttääkin.


Kasvattajan tuoreimmat pennut olivat myös menossa mukana, ikävä kyllä minä huonon nimimuistini kanssa unohdin jo kuka on kuka. Joka tapauksessa, upea kuva ja suloiset kaverukset.


Niin surkeasti kuitenkin kävi, että jostain Taro nappasi mukaansa nenäpunkin. Nenäpunkki ei ole lainkaan vaarallinen, lähinnä vain kiusallinen. Taro on aivastellut voimakkaasti ja nenä on vuotanut kirkasta nestettä. Hajukykykin on heikentynyt eikä etsintäleikki oikein pojulta nyt suju. Stronghold-nimisellä lääkkeellä lähdimme nyt punkkeja hoitamaan pois, ja oireet ovat nyt huomattavasti vähentyneet. Jos huomenna oireet ovat kokonaan poissa, alkaa koko jutun ikävin vaihe.

Nenäpunkkia on vaikea todeta, sillä joillain koirilla se on oireeton. Nämä koirat silti levittävät punkkia eteenpäin. Taro on sen jostain nyt saanut, ja nyt pitääkin ruveta ottamaan yhteyttä kaikkiin koriin, ketä Taro on tavannut ennen ja jälkeen tartunnan. Kaikki nämä koirat pitäisi lääkitä punkin varalta, sillä joltain niistä Taro on punkin saanut, ja jollekin se on voinut nuo maanvaivat tartuttaa. Näin eläinlääkäri käski. Onneksi pystyin jo rajaamaan joukon, eli nyt vaan puhelin käteen ja soittelemaan. Emme tietenkään ole tapailleet koiria enää aivastelun alkamisen jälkeen, sillä hälytyskellot rupesivat heti soimaan.


Nyt kun ollaan oltu koirakiellossa, Taro tosiaan purkaa kaiken ylimääräisen energian meihin. Sillä on sellainen vauhti päällä, että itse huomaa väsähtävänsä ennen kuin koira. Onneksi nyt enää puolitoista viikkoa, niin päästään taas purkamaan tuota energiaa muiden koirien kanssa.

Kiva, ja jännittävä, uutinen on se, että ollaan ilmoittauduttu ensimmäiseen näyttelyyn! Saa nähdä miten tuo meidän villikko malttaa näyttelykehässä kulkea. Nyt alkaakin tiukka treeni, ensin pitää vaan hankkia sopiva näyttelyhihna. Hampaiden näyttämistä ollaan ahkerasti harjoiteltu, ja uskoisin että se rupeaa vähitellen sujumaan.