Räjähtävä vuodenvaihde

Lomat on lomailtu rauhallisissa merkeissä. Uusi vuosi sujui suloisen shibamme kannalta hienosti: vähän hermostutti, mutta pää pysyi silti kylmänä. Pauke oli täällä keskustan laitamilla aivan älytön, joten herra selvisi siihen nähden mainiosti.

Hiukan läähätystä ja levotonta kuljeskelua oli ilmassa. Tällä kertaa onneksi ajoitimme lenkit siten, että paukkeet eivät ehtineet vielä alkaa.

Taro pysyi tyynenä sellaiset pari tuntia, ehkä noin kahdeksaan asti. Sitten ulkoa kuuluva meteli alkoi aiheuttaa levottomuutta. Tuntia myöhemmin Taro käpertyi eteiseen ja läähätti hermostuneena. Pian puolen yön jälkeen kaveri palautui normaaliksi.

Viime vuonnahan pelkoa kesti useamman päivän! Parannus oli merkittävä. Ulosmenemisen kanssa ei ollut ongelmia eivätkä seuraavan päivän hajanaiset ilotulitteet aiheuttaneet mitään reaktioita.

Mielenkiintoista oli, että Taro tosiaan kestää pauketta, mutta vain lyhyissä pätkissä. Keittiöpsykologi minussa analysoi, että tämä liittyy jotenkin hermorakenteeseen. Jos ärsykettä tulee liikaa, hermorakenne ei kestä vaan vuotaa yli.

Toinen todennäköisempi teoriani on se, että paukkuarkuus on itseaiheutettua ja siksi koko ajan vähenemään päin. Viime vuonna tuli kuitenkin vähän hyysättyä pojua, pakko myöntää...

Silloin tuntui, että enhän minä tätä pelkotilaa omalla häsläämisellä lisää, mutta niin se vain taisi mennä. Molemmat, sekä koira että omistaja, siinä ensikertalaisina hääräsivät. Olen saattanut omalla ylihuolehtivalla käytökselläni vakuuttaa Taron siitä, että pauke on K-A-M-A-L-A-A. Kanaemo pörrää ympärillä tunkien naamaan ties mitä herkkua, ääni kireänä muille paasaten miten koiraa täytyy pitää silmällä ja niin edelleen.

Hassua, miten omaa käytöstään pystyy vasta jälkikäteen tarkastelemaan objektiivisesti. Tästä taas opin paljon. Täytyy oikeasti miettiä miten käyttäytyy, kun elää pehmeän koiran kanssa, joka lukee omistajansa jokaisen mielentilan.