Poikien yhteiselo on sujunut mutkattoman koiramaiseen tyyliin: välillä vähän nahistellaan herkkupaloista, mutta pian taas ollaan ystäviä. Tuntuu, että päivä päivältä kaverukset hitsautuvat enemmän yhteen.
Mikään ei päihitä sitä iloa, joka huokuu näiden kahden kasvapöksyn leikeistä. Vaikka välillä tulee mietittyä, että miten ihmeessä meistä tulikaan tällainen koiraperhe, on silti kahden koiran kanssakäymisen seuraaminen kerrassaan ihmeellisen palkitsevaa.
Uusi vuosi paukkeineen on ohi. Tarolle ilotulitteet ovat ennen olleet kova paikka, mutta ei tänä vuonna. Kuma oli autuaan tietämätön koko ulkona tapahtuvasta rymäkästä, mitä nyt yöpissatuksilla piti vähän ilmoittaa taivaalla kumiseville hajapaukuille. Pelkoa nuori herra ei osoittanut ollenkaan, mikä oli todella hieno juttu! Uskon, että Kuman tasapainoisen rauhallinen olemus helpotti myös Taron paukkupelkoja merkittävästi.
Koiraelämässämme ei ole sen kummempia sattunut tässä puolen vuoden aikana. Suurimmat ilonpilkahdukset tulevat arkisista hetkistä, joita toivon mukaan jaksan taas alkaa kirjaamaan tähän blogiin alkavan vuoden kynnyksellä.
