Lunta, lunta, lunta!

Koko Suomi menee kaaokseen, kun lunta sataa tuutin täydeltä. Junat myöhästelee, ihmiset murtaa jäseniään jäisillä kaduilla ja autot juuttuu hankeen.

Shiballe sen sijaan, ensilumi on kulta-aikaa. Eiköhän sama päde kaikkiin koiriin: talven ensimmäiset lumet aiheuttavat ihmetystä ja hauskoja hetkiä.


Taro suorastaan sekosi kinokset nähdessään. Lumessa piti sukellella, pöristä, pomppia, loikkia ja tuhista. Hihnakävelyistä tuli mahdottomia, tuntui kuin olisi superpallon kiinnittänyt narun nokkaan.

Oli kieltämättä huvittava näky, kun koira painaa tuhatta ja sataa siten, että vain korvat ja kippuranpää näkyy hangen alta. Herra siis kirjaimellisesti sukeltaa lumeen kuin oranssi, karvainen sukellusvene. Toinen kiva lumiharraste on loikkia tasajalkaa kaikilla neljällä jalalla, aivan kuin jonkinlainen kauris. Kyllä kaduntallaajilla oli ihmettelemistä, kun shiba pomppi neljällä jalalla hangessa leveä virne naamallaan.


Lumesta on kyllä huvin lisäksi hyötyäkin. Nyt ollaan muutaman kerran harrastettu lumijuoksua, eli etsitty syvin mahdollinen koskematon hanki, ja eikun juoksemaan. Pienelle shiballe ihmisen polveen ulottuva hanki on melko haastava lenkkimaasto, ja saa siinä omatkin jalat hyvää treeniä. Mikään ei ole mukavampaa, kun juoksemisen jälkeen köllähtää koiran kanssa hankeen lepuuttaamaan väsyneitä jalkoja. Suosittelen testaamaan lumijuoksua! Siinä saa energinen nuori koirakin virrat kulutettua loppuun.

Pyhä kolminaisuus

Mielialan vaihtelut ovat tuttuja kaikille meille kaksijalkaisille. Ilmeisesti myös shibapoikamme Taro on ailahtelevien mielialojen mestari.

Sisällä Taro on yleensä melko rento ja rela, mitä nyt välillä vähän tehdään jekkuja ja nuuskutellaan äänekkäästi kulmia (tämä on oikeasti yksi Taron lemipuuhista: se menee huoneen nurkkaukseen, tunkee nenän aivan kiinni kulmaan ja nuuskuttaa sekä puuhkuttaa niin että talo raikaa!).

Jos tavallisen tasapainoinen Taro on unohtunut kotiin, niin ulkona on tyypillisesti matkassa joku näistä kolmesta hahmosta.

Buddha. Valaistunut ja henkevä hahmo, Buddha ei liikoja hötkyile. Hän astelee hitaasti, kuin pohdiskellen. Joitain ruohonkorsia tulee toki nuuskia, mutta niitäkin hyvin hitaasti, aivan ohimennen. Fyysinen maailma on harhaa. Buddhaa saa vetää perässä, maanitella ja houkutella liikkumaan. Buddha meditoi mielellään kadun kulmissa kaukaisuuteen tuijotellen, nenä vain hieman väristen.

Kristoffer Kolumbus. Rohkea tutkimusmatkailija uskaltautuu uusille reiteille vaaroista välittämättä. Kolumbus rakastaa vaeltamista, mielellään puolelta toiselle, edestakaisin. Tämä matkamies haluaa nähdä ja kokea kaiken, tutkia maailmaa sekä vasemmalle että oikealle. Välillä pitää palata taaksepäin, sillä jokin mielenkiintoinen jäi matkan varrella tutkimatta. Kolumbus on peloton ja aina valmis seikkailuun. Muita matkaajia pitää tuijottaa valppaana, saattavathan he tarjota uusia haasteita tutkimusmatkailijan arkeen.

Väiski Vemmelsääri. Täynnä jekkuja ja ilkikurisuutta, Väiski Vemmelsäärellä on aina pilke silmäkulmassa. Vemmelsääri poukkoilee ympäriinsä holtittomasti. Välillä tulee mieleen joku hauska käytännön pila, jolloin Väiski tulee lähelle ja tuijottaa kuin virnuillen. Tuijotuksen kohde varokoon, sillä pian pikku pilailija on näykkimässä pohjetta tai aloittamassa päätöntä juoksurallia. Rallit ovat Vemmelsäären lempipuuhaa, samoin kuin kovaa vauhtia eteenpäin pyrkiminen. Vemmelsäärtä ei ulkoiluteta, hän ulkoiluttaa sinua. Ja naurut on taattu.

Ehkä helvetti onkin olemassa - ja se on Vantaalla!

Suomen seurakoirayhdistyksen näyttely Vantaalla viime lauantaina oli kuin Danten Helvetistä. Meteli, löyhkä ja tungos loivat todellakin ahdistavan ja stressaavan ympäristön. Sekä emäntä että koira olivat aivan ihmeissään. Suoraan sanottuna kauhistuin: tätäkö ne oikeat näyttelyt sitten ovat? Kaukana ovat pentunäyttelyiden laajat ruohokentät, avarat maisemat ja letkeä tunnelma.

Ihmiset kulkivat ympäriinsä hikisinä, hermostuneina ja toisiaan tönien. Koirat läähättivät, ärisivät ja haukkuivat toisilleen. Taro oli aivan stressaantunut ja luonteelleen täysin epätyypillisesti pyrki koko ajan syliin. Suoraan sanottuna olisin minäkin kaivannut turvalliseen syliin, meno oli sen verran hermoja raastavaa. Olemme siis Taron kanssa selkeästi siinä sielunkumppaneita, että kumpikaan ei pidä ahtaista tungoksista ja kovasta metelistä.

Tämä oli tosiaan ensimmäinen ns. virallinen näyttely meille. Osallistuimme junioriluokkaan, johon ymmärtääkseni saa osallistua 9-18 kuukautta vanhat koirat. Taro oli kehässä aivan sekaisin: se läähätti, yritti vetää sinne ja tänne ja pyrki avomiehen syliin. Viereisellä kentällä nainen liukastui pahasti ja kaatui koiransa päälle. Kehät olivat naurettavan pieniä ja lattiat liukkaita. Tarokin liukasteli pari kertaa, tosin ei pahasti.

Tuomari Maija Mäkinen antoi Tarolle arvosanan EH, eli erittäin hyvä. Arvostelussaan hän sanoi:

10 kk nuori uros, jolla hyvä koko, mutta jonka sukupuolileima saisi olla voimakkaampi. Kaunis pää. Hyvät korvat. Tummat silmät. Oikea purenta. Hyvä kaula. Kevyt eturinta. Runko tulossa. Tasapainoiset kulmaukset, hyvät käpälät. Vahva selkä. Hyvä kiertyvä häntä. Hyvä turkki ja värit. Kepeät liikkeet. Etuaskel voisi olla hieman pidempi. Esiintyy reippaasti, mutta tarvitsee lisää itsevarmuutta pöytäkäsittelyyn. Toivottavasti saa iän myötä lisää urosmaisuutta.

Arvio on kaiken kaikkiaan kohtuullinen, mutta parhaaseen arvosanaan se ei riittänyt. Pöydällä Taro oli tietenkin hermona, niin kuin kaikissa muissakin tilanteissa tuon päivän aikana. Antoi kuitenkin katsoa hampaat, mutta yritti kuulemma päästä avomiehen syliin vähän väliä.

Aika rankka kokemus tämä oli ja se sai todellakin pohtimaan tätä näyttelyissä käymisen nautintoa. Tuosta lauantaista nautinto oli kaukana, hammasta purren mentiin ja kun päästiin kehästä pois, niin äkkiä raikkaaseen ilmaan. Vaikka Taro olisikin ollut ihan rauhallinen, niin minä en. En voi uskoa, että mikään koira nauttisi tuollaisesta tilanteesta. Tuskin kukaan ihminenkään. Toivon mukaan tuo oli harvinaislaatuisen huonosti suunniteltu ja toteutettu näyttely.

Seuraava koitos onkin sitten joulukuussa Messukeskuksessa. Pääsee ainakin kotikulmilla näyttelyyn!

"Before me nothing but eternal things were made,
And I endure eternally.
Abandon every hope, ye who enter here."
- Dante

Villisialle kyytiä

Virossa kaadetusta villisian possusta Taro sai nautittavakseen osista oudoimmat: sorkat.


Suurella innolla Taro kävi saaliiseen kiinni.



Poika rouskutteli niin keskittyneenä, että ei huomannut mitään muuta ympärillään.




Nautinto oli mitä ilmeisin.

Viron tuliaisia

Heti aluksi, pahoitteluni että blogin päivittäminen on jäänyt vähille. Kun tekee koko päivän töitä tietokoneen äärellä, ei kotiin tullessaan millään jaksaisi avata taas konetta ja ruveta kirjoittelemaan. Huono syy, tiedän. Yritän parantaa tapani!

Lyhyt summaus Viron reissusta: pojilla oli railakkaat ajat lahden toisella puolen. Taro sai juoksennella metsissä ja pelloilla, olla melkein koko ajan vapaana hihnan kahleista. Mieheni kaatoi villisian ja Taro pääsi sitä kummastelemaan. Shibaa on vähän vaikea käyttää villisian metsästyksessä, mutta pääsipä poju nuuskimaan jälkeä ja tutustumaan riistaan.

Matka sujui kuulemma kepeästi eikä kuonokoppaakaan lopulta tarvittu. Automatka oli Tarolle tylsää, kuten yleensä.



Mutta entäs se vapaana juoksentelu sitten? Taro otti ilon irti, ja sukelteli mudassa aivan onnensa kukkuloilla. Mikä tuota shibaa vaivaa, kun se rakastaa noita mutalammikoita! Lopputulos oli hellyyttävä.


Ja pitäähän sitä mutaa maistaakin.


Ruohikossa oli ihanaa juoksennella. Näin pari videota, jossa onnellinen shiba hurjan kähinän saattelemana ravaa edes takaisin pitkässä heinässä. Vain kippura ja korvannypykät näkyivät. Onni vaan paistaa tuon otuksen naamalta.


Matka oli molempien poikien kannalta onnistunut. Kotiin saapui kaksi hyvin uupunutta kaverusta. Taro nukkui pari päivää melkein putkeen. Virossa oli kuitenkin niin paljon uutta: metsässä kaadettu villisika, avoimet pellot täynnä Taron rakastamaa mutaa ja korkeaa heinää, laivamatka lahden yli, isäntäväen peloton valkoinen kissa, aseen paukkeeseen totuttelu... Uupumus on sangen ymmärrettävää.

Seuraavassa blogimerkinnässä Taro upottaa hampaansa Viron tuliaisiin.