sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Kevään herääminen

Kuka joskus muinoin pelottelikaan, että koiraa on kauheaa viedä ulos koiranilmalla. Silloin, kun normaalisti kurkkaisi ikkunasta ulos ja käpertyisi sohvalle viltin alle teekupin kanssa. Kevät on juuri sellaista aikaa. Hesarin kolumnistikin julisti, että huhtikuu on inhottavin kuukausi kaikista. Koko viikonlopun on satanut vettä, maa on mutainen ja kurainen.

Ja me ollaan Taron kanssa nautittu siitä täysin rinnoin! Lenkkipolut ovat hiljaisia, vain linnut laulavat kevyessä kevätsateessa. Maa tuoksuu ihanalle, metsässä vasta upeaa onkin. Kevään tulemisen voi kuulla ja haistaa. Kulkeminen on helppoa, kun jäät ja lumet ovat sulaneet.

Eilen oltiin kaksi tuntia kävelyllä enkä muista milloin olisi viimeeksi ollut niin hauskaa. Silloin kun muut jäisivät sisätiloihin, me Taron kanssa vasta päästään nauttimaan. Taro testaa jokaisen lätäkön, ihmettelee juoksevia vesipuroja, tunkee naaman syvälle sammaleeseen ja ruohoon. Lintujakin ihmetellään. Minä nautiskelen siitä, että metsät ja polut kuuluvat kerrankin vain meille.

Keväinen, harmaa sadepäivä on upeaa aikaa. Vielä pitää jaksaa kesän helteiden yli, että pääsee nauttimaan taas syksyn sateisista aamuista.

4 kommenttia:

Susanna kirjoitti...

Ah miten yltiöpositiivista! Mä tarttisin juuri tuollaista terapiaa, taidan tulla ja varastaa sut ja Taron lenkille mun kaa!!!

yvonne kirjoitti...

Meillä on ihan samanlaisia kivoja kevätkokemuksia täällä Porvoossa! Koiratkin nauttivat selvästi kun saavat nuuskuttaa vanhoja ruohotuppoja, multaa ja kivenkoloja!
Enkä todellakaan olisi ennen liikkunut ulkona näillä kosteilla keleillä, ei ainakaan enemmän kuin olis ihan pakko...
Terapiakoiriahan meillä on! Ulkona todella hermot lepäävät!

Satu kirjoitti...

Todellakin yltiöpositiivista :). Mä vaan rakastan näitä sumuisia sadekelejä! Juuri niin kuin Yvonne sanoi: aikaisemmin ei olisi tullut lähdettyä ulos tällaisina päivinä ollenkaan.

Tässä se koiran vaikutus näkyy, kun löytää ihan uuden ilon ulkoiluun. Mä henk.koht. inhoan aurinkoisia päiviä, kun kaikki ahtautuu ulos eikä seesteisyydestä ole tietoakaan kaupungissa. Kesällä siihen päälle vielä kuumuus ja kaupungin pölyt, niin ei vaan huvita lähteä ulkoilemaan. Mökillä on tietty eri asia.

Eli sadepäivät kunniaan, voi kun olisi jo syksy ;).

Anonyymi kirjoitti...

ihana kuva!
t mude