Villisialle kyytiä

Virossa kaadetusta villisian possusta Taro sai nautittavakseen osista oudoimmat: sorkat.


Suurella innolla Taro kävi saaliiseen kiinni.



Poika rouskutteli niin keskittyneenä, että ei huomannut mitään muuta ympärillään.




Nautinto oli mitä ilmeisin.

Viron tuliaisia

Heti aluksi, pahoitteluni että blogin päivittäminen on jäänyt vähille. Kun tekee koko päivän töitä tietokoneen äärellä, ei kotiin tullessaan millään jaksaisi avata taas konetta ja ruveta kirjoittelemaan. Huono syy, tiedän. Yritän parantaa tapani!

Lyhyt summaus Viron reissusta: pojilla oli railakkaat ajat lahden toisella puolen. Taro sai juoksennella metsissä ja pelloilla, olla melkein koko ajan vapaana hihnan kahleista. Mieheni kaatoi villisian ja Taro pääsi sitä kummastelemaan. Shibaa on vähän vaikea käyttää villisian metsästyksessä, mutta pääsipä poju nuuskimaan jälkeä ja tutustumaan riistaan.

Matka sujui kuulemma kepeästi eikä kuonokoppaakaan lopulta tarvittu. Automatka oli Tarolle tylsää, kuten yleensä.



Mutta entäs se vapaana juoksentelu sitten? Taro otti ilon irti, ja sukelteli mudassa aivan onnensa kukkuloilla. Mikä tuota shibaa vaivaa, kun se rakastaa noita mutalammikoita! Lopputulos oli hellyyttävä.


Ja pitäähän sitä mutaa maistaakin.


Ruohikossa oli ihanaa juoksennella. Näin pari videota, jossa onnellinen shiba hurjan kähinän saattelemana ravaa edes takaisin pitkässä heinässä. Vain kippura ja korvannypykät näkyivät. Onni vaan paistaa tuon otuksen naamalta.


Matka oli molempien poikien kannalta onnistunut. Kotiin saapui kaksi hyvin uupunutta kaverusta. Taro nukkui pari päivää melkein putkeen. Virossa oli kuitenkin niin paljon uutta: metsässä kaadettu villisika, avoimet pellot täynnä Taron rakastamaa mutaa ja korkeaa heinää, laivamatka lahden yli, isäntäväen peloton valkoinen kissa, aseen paukkeeseen totuttelu... Uupumus on sangen ymmärrettävää.

Seuraavassa blogimerkinnässä Taro upottaa hampaansa Viron tuliaisiin.

Shiba lähtee Viroon virkistymään

Huomenna Taro ja avomies lähtevät lahden toiselle puolelle seikkailemaan. Tiedossa on metsässä samoilua, villisian sorkan nakertelua ja jos oikein hyvä tuuri käy, saattaa Taro päästä metsästämäänkin. Viettejä sillä ainakin siihen puuhaan on, mutta taidoissa taitaa olla toivomisen varaa.

Viroon menon huono puoli on se, että laivalla koiran pitää olla häkissä tai sillä pitää olla kuonokoppa. Koska meillä ei ole autoa, on häkkiä vähän hankala raahata mukana. Siispä kuonokoppa oli hankittava.

Kaikki, jotka tietävät mitään shiboista, voivat arvata miten Taro kuonokoppaan suhtautui. Se oli suorastaan järkyttynyt kokemastaan nöyryytyksestä. Ensin se yrittää raivoisasti saada koppaa pois, mutta jähmettyy pian paikoilleen ja näyttää äärettömän masentuneelta.



Kaikkea sitä pieni oranssi joutuu käymään läpi! Mutta eiköhän Viron laajat metsät piristä kummasti. Avomies hankki Tarolle myös pantaan killuttimen, jossa on nimi ja puhelinnumero.


Pidän kuitenkin sormet ristissä, että poju ei lähde harhailemaan hajujen perässä liian kauas. Huomioliivit ovat myös hankintalistalla, kun muuten tuota voi olla melko vaikea erottaa ketusta.

Minä jään tänne kaipaamaan poikiani, mutta toivon silti hyvää matkaa ja riistaa tuliaisiksi!

Vauhtia viikonloppuna

Viikonloppu oli taas puuhaa täynnä, nuori herra ei ehtinyt paljon levähtää. Silti tuossa pirulaisessa vaan virtaa riittää, on se kumma otus. Itse sain jonkinlaisen flunssanpoikasen, mutta onneksi mies tuli reissusta juuri sopivasti oranssia vauhtihirmuamme juoksuttamaan.

Tarolla on yllättäen tullut mörköikä takaisin. Juuri ehdin luulla, että pahin on ohi, mutta yhtäkkiä asiat ovat taas alkaneet poitsua epäilyttää. Erityisen paheksuttavia ovat erityyppiset miehet ja Ihmiset Jotka Seisovat Väärissä Paikoissa.

Avomies sai osakseen kunnon haukut, kun oli leikkauttanut tukkansa lyhyeksi. Se pirulainen. Taro ei oikeasti meinannut uskoa, että isäntähän se siinä. Se haukkui ja puhisi eikä uskaltanut mennä lähelle ollenkaan. Ehkäpä se oli kritiikkiä kampausta kohtaan, mene ja tiedä.

Sunnuntaina oltiin shibatreffeillä, ja porukkaa oli paikalla oikein mukavasti. Kyllä shibatkin ovat vaan niin erilaisia persoonallisuuksia, että suorastaan kummastuttaa. Osa oli hyvin hillittyjä ja hiljaisia, osa taas äärimmäisen villejä ja äänekkäitä. Arvaatte varmaan kumpaan ryhmään Taro kuului. Mutta niinhän se on, että nuoriso aina jaksaa riehua ja aiheuttaa pahennusta. Sama sääntö pätee koiramaailmassa.

Hauskaa oli, vaikka en paljon ehtinyt ihmisten kanssa jutellakaan. Tuntuu, että tuon oranssin pirulaisen kanssa saa kasvattaa silmät selkään, että pysyy perillä sen metkuista.

Hiipivä tiikeri, kiljuva kippura

Taron kanssa on mahdotonta ohittaa toisia koiria ilman suunnatonta sirkusta. Heti kun vastaan tulee toinen koirakko, Taro yrittää maastoutua painautumalla aivan matalaksi ja hiipimällä eteenpäin kuin tiikeri. Jos sen antaa toteuttaa itseään, lopputuloksena on riehakas hyökkäys toisen koiran päälle sen tullessa kohdalle.

Minulle on jäänyt täysin hämäräksi mistä tämä käytös johtuu ja mistä se on saanut alkunsa. Monet koiraihmiset sanovat, että vaanimista ei saa hyväksyä. Ymmärrän sen täysin, sillä toisen koiran mielestä vaaniva vastaantulija voi vaikuttaa potentiaalisesti uhkaavalta. Siksi olen reippaasti nostanut Taron jaloilleen ja yrittänyt pitää sitä liikkeessä.

Tämä ei kuitenkaan toimi vastaantulevien koirien kanssa ihanteellisesti, sillä Taro kiihtyy ja innostuu liikaa. Seurauksena on ylikierros ja rähinä. Kyse ei ole pelosta tai arkuudesta, vaan puhtaasta innosta. Tilannetta vaikeuttaa myös se, että joudun pitämään hihnan kireällä, jotta koirani ei pääse toisen luo toteuttamaan innokasta luonnettaan. Kiristyvä hihna, paine kurkulla ja into toisen koiran läsnäolosta on yhtä kuin pomppiva ja vinkuva shiba.


Asuinalueellamme liikkuu runsaasti koiria, joten tämä käytös on päässyt vahvistumaan paljon. Tiedän, että koiralle pitäisi opettaa vaihtoehtoinen tapa käyttäytyä tilanteessa. Tiedän myös minkälainen haluaisin, että käytös olisi: koira kävelee sivulla kiinnittämättä liikaa huomiota vastantulevaan koirakkoon.

Olen vahvistanut sivulletuloa, mutta tämä eliminaatiodieetti on nyt hieman hidastanut koulutusta. Ongelma on myös se, että Taro tosiaan menettää korvansa heti, kun toinen koira tulee näkökenttään, vaikka se olisi hyvin kaukanakin.

Tarvitaan enemmän toistoja ja vähemmän häiriöitä, jotta ohitukset saataisiin kuntoon. Taro osaa hienosti tulla vasemmalle sivulle ja kävelee pitkänkin matkan siinä. En vaadi kontaktia koko ajan, mutta yleensä Taro sitä ottaa; palkkion toivossa tietenkin.

Oman haasteensa tuo kuvioon shiballe tyypillinen luonne: ollaan niin itsepäisiä, että ei mitään rajaa. Jos jotain haluaa, niin se on saatava. Lisäksi käskyn antaessani saan välillä vastaukseksi vakaan katseen, joka tuntuu sanovan: mitä minä tottelemisesta hyödyn? Shiban kouluttaminen on tauotonta vaihtokauppaa. Anna jotain (mielellään jotain todella namia), niin saat jotain takaisin.