Viikonloppu oli taas puuhaa täynnä, nuori herra ei ehtinyt paljon levähtää. Silti tuossa pirulaisessa vaan virtaa riittää, on se kumma otus. Itse sain jonkinlaisen flunssanpoikasen, mutta onneksi mies tuli reissusta juuri sopivasti oranssia vauhtihirmuamme juoksuttamaan.
Tarolla on yllättäen tullut mörköikä takaisin. Juuri ehdin luulla, että pahin on ohi, mutta yhtäkkiä asiat ovat taas alkaneet poitsua epäilyttää. Erityisen paheksuttavia ovat erityyppiset miehet ja Ihmiset Jotka Seisovat Väärissä Paikoissa.
Avomies sai osakseen kunnon haukut, kun oli leikkauttanut tukkansa lyhyeksi. Se pirulainen. Taro ei oikeasti meinannut uskoa, että isäntähän se siinä. Se haukkui ja puhisi eikä uskaltanut mennä lähelle ollenkaan. Ehkäpä se oli kritiikkiä kampausta kohtaan, mene ja tiedä.
Sunnuntaina oltiin shibatreffeillä, ja porukkaa oli paikalla oikein mukavasti. Kyllä shibatkin ovat vaan niin erilaisia persoonallisuuksia, että suorastaan kummastuttaa. Osa oli hyvin hillittyjä ja hiljaisia, osa taas äärimmäisen villejä ja äänekkäitä. Arvaatte varmaan kumpaan ryhmään Taro kuului. Mutta niinhän se on, että nuoriso aina jaksaa riehua ja aiheuttaa pahennusta. Sama sääntö pätee koiramaailmassa.
Hauskaa oli, vaikka en paljon ehtinyt ihmisten kanssa jutellakaan. Tuntuu, että tuon oranssin pirulaisen kanssa saa kasvattaa silmät selkään, että pysyy perillä sen metkuista.
2 kommenttia:
Oi että mua harmittaa kun en päässyt mukaan kippura tapaamiseen. Kun näköjään oli niinkin monta kippuraa paikalla.
Olisi niin mukavaa päästä Kisunkin kanssa ulkoilemaan ja lenkkeilemään kaltaistensa kanssa täällä kaupungissa ollessa :)
Meillä on meneillään tämä murkku ajalle tyypillinen mörköikä. Kaikkea kummallista ja väärässä paikassa olevaa pitää puhista ja kun omistaja menee tämän mörön viereen tullaan tomerana tutkimaan ja nenä pystyssä jatketaan matkaan että pyh minä mitään muovipussia pelännyt.
- Elisa
Voi, nuo muovipussit olivat Taron suosikkejä yhdessä vaiheessa! Niille aina puhistiin ja pöhistiin, etenkin sellaisille jotka pullistelivat tai liikkuivat tuulessa. Ja se välinpitämättömyys tutustumisen jälkeen on niin huvittavaa: en mä oikeesti sitä pelännyt, kunhan pelleilin vaan... Ja ihan muina shiboina jatketaan mataa, kunnes tuuli kahauttaa taas muovipussia, ja pöhinä on päällä :). On ne kyllä niin omanarvontuntoisia!
Lähetä kommentti