perjantai 4. tammikuuta 2008

Kuumeilua

Myönnettäköön heti aluksi, että tämä blogi on aloitettu polttavan pentukuumeen kourissa. Ajoitus on kärsimätön sikäli, että tuleva pentu ei ole vieläkään varsinaisesti syntynyt. Tämä päivä on kuitenkin muita päiviä parempi, sillä tänään on pentumme syntymän laskettu päivä. Tosin en voi olla varma monta pentua tulee vai tuleeko pentuja ollenkaan, mutta elän toivossa ja kerrankin voin rehellisesti sanoa olevani positiivisella mielellä.

Pentukuumeen kourissa on kuitenkin vaikea olla hätäilemättä ja huolehtimatta.

Kaiken pitäisi olla kunnossa: rodunvalinta tehtiin harkitusti ja perustellusti antaen tilaa hulluille mieltymyksille pystyihin korviin ja kippuraisiin häntiin, sopivaa kasvattajaa etsittiin tarmokkaasti kunnes päädyttiin kenties Suomen johtavaan shibakasvattajaan, kasvattajaan on tutustuttu ja hänen muita kasvattejaan tavattu, näyttelyissä kierrelty ja lenkkipoluilla shiboihin tutustuttu. Pennun emä ja isä ovat myös onnistuneet ihastuttamaan, vaikka isä vaikuttaa välillä vähän turhan säikyltä. Muuten kyseessä on ihana nuori herra nimeltään Seiko.


Omaan tyypilliseen tyyliini olen lukenut kaiken käsiini saaman kirjallisuuden ja kolunnut netin syövereitä kuin mielipuoli. Voin suoraan todeta, että aloittelevalle koiraihmiselle netti on puhdasta helvettiä. Neuvoja on kyllä tarjolla, mutta puolet niistä on täyttä potaskaa. Tärkeilevät "kasvattajat" ja "asiantuntijat" pätevät keskustelupalstoilla vaivautumatta kuitenkaan jakamaan kokemuksiaan selkokielellä. Moninaiset sivustot tarjoavat mitä ihmeellisimpiä koulutusmenetelmiä aina kukkatipoista ihmisen ehdottoman johtajuuden ja dominanssin korostamiseen. Kaikki ovat oikeassa, ainakin omasta mielestään. Siksi olen luottanut lähinnä painettuun kirjallisuuteen, mutta tälläkin kentällä joutuu olemaan varovainen.

Lopultakin tärkeintä on omakohtainen kokemus ryyditettynä hyvällä tiedolla, joka ei perustu kenenkään yhden ihmisen "kun musta tuntuu" -fiilikseen, vaan on testattavissa ja mahdollisesti myös kumottavissa. Jännintä tässä on tietenkin se, että minulta ei omakohtaista kokemusta juurikaan löydy, mitä nyt lapsuudesta tuttu sakemanninarttu, joka testasi hermoja päivittäin. Tavallaan aloitan siis ihan tyhjältä pöydältä, oman pennun kanssa.

Mutta näillä eväillä mennään ja jostain sitä pitää aloittaa. Tästä tulee mieletön seikkailu ja todennäköisesti tähänastisen elämäni suurin haaste.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Koira olisi iloinen jos se tietäisi, että sen elämää varten on pyhitetty internetalttari jo ennen sen syntymää. :) Kakkapussitkin on jo ostettu. Toivottavasti ne eivät maadu keittiön laatikkoon ennen kuin koira tulee.

Anonyymi kirjoitti...

tuleeko minusta sen mummi?
:)
t mutsi

Satu kirjoitti...

Kyllä koiralla kakkapusseja pitää olla, mieluiten jo hyvissä ajoin etukäteen ostettuna ;)!

Jeps äiti, sä voit olla mummi ja hemmotella hauvan pilalle, kun sehän kuuluu mummien tehtäviin. Ja tietty lapsenvahtina oleminen on mummiuden tärkein funktio...