Eilinen pentukurssi meni pieleen melkein kaikilla mahdollisilla tavoilla.
Ensinnäkin joudumme matkaamaan paikan päälle kahdella eri bussilla, ruuhka-aikaan. Matka itsessään ei kestä kuin sen puolisen tuntia, mutta on melko ahdistavaa olla koiran kanssa täydessä bussissa. No, bussissa oli kuumaa ja tunkkaista. Taro oli ihan kiltisti, vaikka läähätti hirveästi ja oli levoton.
Perille päästyämme huomasimme levottomuuden syyn: Taro oksensi puiston kulmaan. Ilmeisesti matkapahoinvointi iski, vaikka koskaan aikaisemmin ei Taro ole voinut pahoin autossa, junassa, metrossa tai missään muussakaan kulkuneuvossa. Poitsu ei itse ajatellut oksusta mitään, jatkoi tutkiskelua vaan puuhakkaasti ja tuijotteli innoissaan fasaaneja. Mentiin sitten pentukurssin tiloihin sisään, kun ajateltiin että kyllä se tuosta tokenee.
Sitten iski seuraava vastoinkäyminen. Hetken aikaa Taro jaksoi olla kiinnostunut, mutta yhtäkkiä namut eivät enää maistuneet. Syykin selvisi pian: Tarolta pääsi jälleen oksennus ja hetken päästä vielä toinenkin. Poika oli ihan nuutunut sen jälkeen, makoili vaan ja tuijotteli muita pentuja kulmiensa alta. Siinä me sitten istuttiin tunti ja ihmeteltiin.
Kolmas katastrofin aines oli itse kurssin sisältö. Olin suoraan sanottuna pettynyt koko hommaan. Ohjaaja oli mukava ja ystävällinen, sekä todellakin innokas, mutta kokemusta hänellä tuntui olevan sen verran, että pystyi antamaan samoja neuvoja, joita voi lukea Kaimion ja Rugaasin kirjoista puoleen hintaan ja vähemmällä vaivannäöllä. Ymmärrän tietenkin, että kurssin ideana onkin päästä ohjauksen alaisena testaamaan teoriaa käytäntöön, mutta ohjaus oli olematonta. Joillain osallistujilla oli pentujensa kanssa ongelmia, vakaviakin sellaisia. Näihin ei tartuttu, huolimatta henkilökohtaisen ohjauksen lupauksista, ja neuvot olivat koirakirjoista tuttuja ympäripyöreyksiä: ole huomioimatta, koiralle vaan pitää näyttää miten tilanteessa toimitaan, ei saa pakottaa koiraa mihinkään, nyt olette kyllä vahvistaneet väärää käytöstä. Ei mitään oikeaa apua, ei teorian siirtämistä käytäntöön.
Miten koiralle näytetään kuinka tilanteessa tulee toimia? Miten lahkeessa roikkuvaa, purevaa pentua ollaan huomioimatta? Miten saada vaarallinen esine pois herkästi purevan koiran suusta?
Näihin kysymyksiin ihmiset olisivat kaivanneet vastauksia. Joutuivat kyllä pettymään. Olin vain onnellinen siitä, että me emme olleet hakemassa apua ongelmakäytökseen. Muuten olisi käämi kyllä palanut.
Lopussa pennut saivat leikkiä hetken keskenään ja se olikin kurssin parasta antia. Taro tosin hermostui melko nopeasti, kun iso paimenkoiratyttö käytti herran omaa lääkettä herraa itseään vastaan: hyppäsi niskan päälle. Ensin Taro oli ihan polleana kun hyppi muiden niskaan, mutta kun paimenkoira otti mallia, niin johan rupesi hampaat välkkymään. Huomasin myös miten eri tavalla shibat ja muut koirat leikkivät. Kurssilla olleet paimenkoirasisarukset olivat hirveän lempeitä ja leikkisiä, ei mitään verrattuna Taron ja veljensä "leikkisiin" raateluhetkiin. Tosi nätisti Taro kyllä osasi olla erilaistenkin pentujen kanssa, mutta kyllä sillä hermo kiristyi nopeasti. Tietenkin siihen varmasti vaikuttaa myös se, että poika oli huonovointinen ja väsynyt.
Voitte varmaan arvata miten kotimatka meni: oksuja sinne ja tänne. Kotona poika piristyi ja sai kaluttavakseen kunnon ydinluun. Se korvasi kaikki koettelemukset, mutta kieltämättä jäin miettimään, että onko tuo pentukurssi todella sen arvoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti