Pentukurssin antia

Eilen mentiin pentukurssin ensimmäiselle tapaamiskerralle, joka oli luento pennun kasvattamisesta tasapainoiseksi aikuiseksi koiraksi. Pentukurssin järjestäjä edustaa äärimmäisen pehmeän koulutuksen koulukuntaa, Tuire Kaimion ja Turid Rugaasin hengessä. Keskeisenä ideana on siis se, että koiraa ei saisi pakottaa mihinkään, vaan kaiken voi opettaa palkitsemalla koiraa oikeasta käytöksestä ja jättämällä huono käytös huomiotta.

Oikeastaan luennolla ei tullut mitään uutta tietoa, mutta ainakin sieltä sai lisäpontta koiran kasvattamiseen positiivista vahvistamista käyttämällä. Vähän liikaa on tullut tiuskittua pennulle erinäisissä tilanteissa. En ihan täysin allekirjoita kaikkein pehmeimpiä menetelmiä jokaisessa tilanteessa, mutta pehmeys koiran kasvattamisessa on tiettyyn pisteeseen asti tavoiteltava päämäärä. On helppo tiuskia koiralle ja käyttää runsaasti Ei-käskyä sekä joskus jopa fyysisiä pakotteita (eli esimerkiksi työntää koiran syrjään kun se hyppää, pitää siitä kiinni jos haluaa sen pysyvän paikallaan jne., ei koskaan väkivaltaa tietenkään!), sen sijaan että opettaisi koiralle huolellisesti miten kussakin tilanteessa tulee toimia.

Niin se vaan yksinkertaisesti on, että joka ikisen tilanteen opettaminen koiralle on hyvin aikaavievää ja hankalaa hommaa. Silloin on helpompi taipua sen ajattelun kannalle, että auktoriteetillä pitäisi selvitä tilanteesta kuin tilanteesta. On helppo ajatella, että kyllä koiran pitäisi kunnioittaa minun auktoriteettiani tässä tapauksessa. Mutta ymmärtääkö koira auktoriteetin samoin kuin ihminen? Koira on laumaeläin, mutta ei ole mitään todisteita siitä, että koiralaumassa olisi tiukkoja hierarkioita, mitä taas ihmislaumassa voi hyvinkin olla. Samaten ei ole mitään näyttöä siitä, että koira ja ihminen, kaksi täysin eri lajia, muodostaisivat keskenään minkäänlaista laumaa.

Toisaalta olen kuitenkin sitä mieltä, että koiran tulee jossain määrin kyetä hyväksymään se, että joskus ihmisellä on oikeus pakottaa koira taipumaan tahtoonsa, halusi koira sitä tai ei. Esimerkiksi jos on hätä, koira on vaikka loukkaantunut. Silloin ei ole aikaa ruveta suostuttelemaan koiraa toimimaan yhteistyössä. Tai jos koira on ottanut jotain vaarallista suuhun eikä osaa vielä Irti -käskyä. Kaikkia tilanteita ei myöskään voi ennakoida ja opettaa koiralle vähitellen. Esimerkiksi Taro sai silmätipat ja meidän oli pakko laittaa ne sille vastustelusta huolimatta.

Yleisimmin koira kuitenkin pakotetaan vastentahtoisesti tekemään jotain vain sen takia, että sitä ei osata tai jakseta kouluttaa toimimaan oikein. Myönnän ihan avoimesti, että en minä osaa kaikkea opettaa alusta asti oikein, askel askeleelta koiraa jatkuvasti kuunnellen. Joskus toimin hätäisesti ja joskus kiellän koiraa vihaisia äänensävyjä käyttämällä. Luulen, että tällä tavalla suurin osa ihmisistä kasvattaa koiraansa. Ehkä sen seurauksena tilanne on se, että noin puolet suomalaisista koirista pelkäävät omistajiaan, ainakin pentukurssin vetäjän mukaan.

Tässäkin on otettava huomioon, miten erilaisia koirayksilöt voivat olla. En suosi mitään teoriaa yli kaiken, koko ajan on mentävä eteenpäin miettien minkälainen juuri oma koira on ja miten sen saa toimimaan eri tilanteissa. Pitää myös hyväksyä se, että aloitteleva koiraihminen ei voi olla koulutusguru jo syntyessään, mutta parhaansa voi yrittää. Koiran vuoksi.