Taas yksi viikko kasvua - ja toimettomuutta

Olen ollut taas saamaton, kuten otsikostakin huomaa. En ole jaksanut oikeastaan treenailla koirankaan kanssa mitään, puhumattakaan opiskelusta. Töitä olen sentään tehnyt, onneksi edes jotain siis. Olen miettinyt, että joku roti tuohon koiran kouluttamiseen pitäisi nyt saada. Treenaillaan vähän mitä sattuu miten sattuu eikä meillä oikeastaan ole mitään suunnitelmaa, että miten edetään minkäkin käskyn kanssa. Jokainen käskyhän pitää yleistää erilaisiin tilanteisiin ja vahvistaa erilaisten häiriöiden alla. Se vahvistamis- ja yleistämispuoli on jäänyt aika heikoksi meillä. Ollaan aloiteltu ties mitä, mutta viety loppuun hyvin vähän.

Nyt olen päättänyt, että enemmän pitää tuolla ulkoillessa alkaa vahvistamaan käskyjä. Sisällä tottelee kuin unelma, mutta ulkona korvat tuntuvat katoavan monissa tilanteissa. Ulkona suuri osa energiasta on mennyt hihnakävelyn opettelemiseen, että muuta ei ole oikein viitsinyt änkeä mukaan. Mutta hitaasti hyvä tulee, sanoi mummo lumessa!

Matka pentukurssille sujui täysin kitkattomasti. Ensin käveltiin puiston läpi ratikkaan ja siellä ratikan lattialla makoillessa Taro pysyi erittäin rauhallisena. Ei tullut pahoinvointia, vaikka loppumatka bussissa oli yhtä venkoilua ja vinkumista. Kunnialla selvittiin, olen ylpeä pojasta. Pentukussilla Taro oli aluksi ihan innosta pinkeänä eikä olisi halunnut tehdä muuta kuin tuijottaa muita pentuja. Kyllä siihen lopulta sai kontaktia ja annettujen tehtävien harjoittelu meni mukavasti. Tällä kertaa mukaan lähti ainakin yksi ihan hyvä vinkki, jota ajattelin nyt ruveta toteuttamaan. Kyseessä on jonkun muun kuin sanallisen signaalin opettaminen pennulle. Signaali (meillä kielen naksautus kaksi kertaa) tarkoittaa sitä, että pennun pitää ottaa kontaktia omistajaan ja odottaa lisäohjeita.

Kurssin ohjaaja on ihastuttavan pirteä nuori nainen, mutta välillä tuli tunne että ohjaaja ei aina ottanut huomioon eri rotujen erilaisia ominaisuuksia. En väitä että se olisi kouluttajan vika, vaan ehkä enemmän hänen käyttämänsä menetelmän. Yleensäkin alkukantaiset rodut ovat itsenäisempiä ja monesti kovapäisempiä kuin esimerkiksi paimenkoirat. Paimenkoirat on kuitenkin jalostettu työskentelemään ihmisen kanssa, kuten muutkin palveluskoirat. Alkukantaisilta roduilta puuttuu monesti palveluskoirarotujen miellyttämishalu, jos sitä nyt tuolla nimellä voi kutsua. Toisin sanoen alkukantaisille koirille kontaktin ottaminen ihmiseen ei tule yhtä luonnostaan kuin palveluskoirille. Näin minä olen asian käsittänyt.

Varmasti siis ohjaaja tietää kaiken edellä mainitun ja vielä enemmänkin. Silti kaiken kattavan teoreettisen viitekehyksen (tässä tapauksessa "pehmeä kouluttaminen") pakottaminen käytäntöön tuntuu kurssilla keinotekoiselta. Myös ajatus siitä, että kaikkien koirien pitää osata olla kaikkien muiden koirien ja ihmisten kanssa tuntuu absurdilta. Jotkut rodut ovat yksinkertaisesti vähemmän sosiaalisia. Sen huomaa kurssilla pentujen leikeistä, että Taro ei ihan samalla tavalla siedä muiden pentujen häseltämistä, kun taas muut pennut ovat ihan onnesta soikeana muiden pentujen läsnäolosta, ja juoksentelevat intona ympäriinsä. Kyseessä on myös varmasti Taron kokemuksen puute: se on lähinnä leikkinyt vain toisten shibojen kanssa. Samaan aikaan Taro tuntui huomaavaisemmalta kurssin pelokasta terrierinpentua kohtaan. Muut rynnivät pikkuterrierin päälle, mutta Taro leikkiinkutsua yritettyään jätti pennun rauhaan.

Ohjaajan mielestä Taron leikkiminen oli jotenkin ongelmallista, ilmeisesti koska Taro hyppäsi leikkikavereiden niskaan ja muutenkin leikki etutassuillaan kohottautuen takajaloilleen. Raijan (suuresti arvostamani shibakasvattaja) mukaan shiboilla on hieman erityinen tapa leikkiä ja siksi shibat tulevat parhaiten toimeen toisten shibojen kanssa. Sen kyllä huomaa, että shibanpennut eivät ole nöyriä mielistelijöitä, vaan pienestä asti maailman valtiaita. Se on rodulle ominainen piirre enkä minä aio lähteä sitä karsimaan pois saadakseni shibastani yltiösosiaalisen koirapuisto-sohvankoriste-sessen.

Seropinarttu Sofin kanssa leikkiessään Taro kyllä osoitti tajuavansa, että ihan kaikille ei kannata isotella. Luulen, että kyseessä ei ole se etteikö Taro tajuaisi miten muiden kanssa leikitään, vaikka ohjaaja niin olettikin. Uskoisin, että pikemminkin Tarolla on suuri ego, joka varmasti vaikeuttaa sen kanssakäymistä muiden koirien kanssa. En vain ole ihan varma kannattaako minun lähteä poistamaan sellaista piirrettä, jonka alusta asti tiesin rodussa olevan ja joka on tavallaan myös osa shiban viehätystä. No, ensi viikolla Sofi tulee käymään, silloin näemme osaako Taro käyttäytyä vai ei.