Olen ruvennut pohtimaan eläinlääkärien valtaa. Lekurithan tienaavat aimo annoksen rahaa eläinrakkaiden, mutta kenties harhaanjohdettujen lemmikinomistajien kustannuksella. Missä menee eläinlääkärin vallan raja? Voiko kokematon koiranomistaja sanoa mitään vastaan eläinlääketieteen kokeneelle asiantuntijalle? Kehen sitten luottaa koiran terveysasioissa, jos ei eläinlääkäriin?Aikoinaan Yleltä tuli dokumentti, jossa käsiteltiin koirien jalostusta. Tässä dokkarissa, Sairaat koiramme, puhuttiin eläinlääkärien mahdollisuuksista vaikuttaa perinnöllisten sairauksien leviämiseen. Muistaakseni yksi haastateltavista totesi, että eivät lääkärit halua puuttua koirien perinnöllisiin sairauksiin, hehän rikastuvat niiden kustannuksella. Tämä on varmasti osittain totta. Olisipa mielenkiintoista saada käsiinsä laskelmia siitä, kuinka suuri osa eläinlääkärikäynneistä liittyykään perinnöllisiin sairauksiin tai niiden tutkimiseen.
Näyttelyssä tuli jutusteltua Taron kasvattajan kanssa. Hän totesi reippaasti hyvin pian tavattuamme, että "taitaa olla eläinlääkäri käärinyt teidät pikkusormensa ympärille." Kyseessä on tietenkin Taron elimiaatiodieetti ja se lääkekasa, jonka jouduimme Taroon silloin aikoinaan kaatamaan. Kasvattaja viittasi toisin sanoen siihen, että meitä on tavallaan vedätetty, että olemme turhaan käyttäneet lääkkeitä ja kenties olemme turhaan tällä erikoisruokavaliollakin. Jäin miettimään tätä toteamusta, sillä siinä on jossain määrin totuuden siemen.
Niin sanotut käyttäjäkokemuksetkin kertovat tyytymättömyydestä. Kun seurailee enemmän tai vähemmän lemmikkiaiheisia keskusteluja netissä, nousee aina välillä esille väittelyä eläinlääkärien luotettavuudesta ja siitä, että rahastavatko eläinlääkärit omistajien kokemattomuudella ja määräävät ties mitä toimenpiteitä ja lääkkeittä turhaan (esimerkiksi täällä). Kysymys on kaiketi aika pitkälle siitä kokeeko koiranomistaja tulleensa huijatuksi, juoksutetuksi ja kynityksi. Rahaa uppoaa lemmikin hoitoon, siitä ei pääse mihinkään. Onko oikein tinkiä kustannuksista, jos vaakakupissa on koiran henki tai vähintäänkin hyvinvointi?
Taron tapauksessa en koe tulleeni huijatuksi, vaikka sen mahdollisuuden tiedostankin. Lääkäri on ollut asiallinen, ystävällinen ja jakanut neuvoja myös ilmaiseksi puhelimitse. Samalla lekuri on käärinyt kunnon tukun tuohta, samoin kuin lääkeyhtiöt.
Mietin kuitenkin sitä, että mikä on täysin kokemattoman koiranomistajan mahdollisuus osata arvioida oikein lemmikkinsä lääkärintarve?
Kokemuksen myötä varmasti oppii tulkitsemaan eläintä, arvioimaan onko sillä kipuja, onko tuosta tai tästä vaivasta oikeasti haittaa ja onko se aito huolenaihe. Nyt esimerkiksi osaisimme hoitaa ripulin ilman lääkäriäkin, sillä se on käyty läpi lääkärin, kasvattajan ja alan harrastajien opastamana. Kaikki nämä tahot ovat käyttäneet valtaa ja kuuntelemalla jokaista olemme pystyneet valitsemaan tehokkaimman ja turvallisimman hoitotavan. Ilman tätä kattavaa kokemusta ehkä ensi kerralla miettisin, että mitäköhän lääkäri tähän sanoisi.Todellisuudessa olen aivan varma, että eläinlääkärit rahastavat. Hehän ovat ammatinharjoittajia, joilla on auktoriteettia ja asiantuntemusta, mutta myös bisnesvainua. Eivät eläinlääkärit ole mitään hyväntekijöitä, ja miksi pitäisikään olla? Tuoreen koiraihmisen on helppo kääntyä ehdottoman asiantuntijan puoleen, helppo laittaa luottamuksensa korkeasti koulutettuun ammattilaiseen. Samaan aikaan on hienoa saada kasvattajien kokemuksen mukanaan tuomaa viisautta, teoria ja käytäntö yhdistyvät. Samalla saa itse varmuuden siitä, että on tehnyt kaiken mahdollisen koiransa eteen, rahastusta tai ei.
3 kommenttia:
Huijaus on ehkä aika voimakas sana, enkä usko että lääkärit varsinaisesti valehtelevat, mutta turhia lääkkeitä ja hoitoja määrätään aivan takuulla. Niin tehdään ihmislääkärissäkin. Lääkärit ovat usein aika tiukasti lääkeyhtiöiden talutusnuorassa, ja kun kerran on saatu ilmaiseksi viinilasillisen ja illallisen äärellä tietoa uusista lääkkeistä, mitä sitä turhaan pohtimaan olisiko joku toinenkin tapa hoitaa homma. Uskon että eläinten suhteen tämä toiminta kukoistaa vielä enemmän, koska ihmisillä ei ole eläimistä niin paljoa tietoa, eikä eläimen lääkitsemistä ehkä koeta samoin kuin omaa, laitetaan vaan pillerit suuhun.
Mutta vaikeahan se on tietämättömänä lähteä vastustamaankaan. Kuitenkin uskon, että hyvä eläinlääkäri pystyy ottamaan vastaan kysymyksen "onko tämä tarpeellista/olisiko joku muu keino", ja todella hyvä saattaa vaikka sanoakin että kenties jostain muustakin olisi apua mutta minä suosittelisin tätä.
Näin. Aamutuimaan ei pitäisi yrittää kirjoittaa mitään järkevää :D. oot kuulema lauantaina tulossa kylään? jei!
Myös eri rotuisten koirien kasvattajia on moneen lähtöön. Yllättävän monet vähättelevät muuten ulkomuodoltaan erinomaisten ja potentiaalisten jalostuskoirien terveysongelmia syyttäen yli-innokkaita eläinlääkäreitä.
Tuttuni jätti toisen rotuyhdistyksen jalostujaoston hallituspaikan vaihdettuaan uraa ja kouluttauduttuaan pieneläinhoitajaksi. Hänen silmänsä avautuivat yliopiston pieneläinklinikalla. "kunnianhimoisimmat kasvattajat matkaavat Viroon, jossa mutkahännät nuijitaan suoriksi, hammasongelmat OIOTAAN voimalla kuntoon ja mitä risuaitaisin purenta tulee paluulaivalla tullessa supisuorana Suomeen". Kasvattajan kunnia ei ole jalostustyön kapeneminen allergioihin, purentavikoihin ja tiinehtimisongelmiin. Vasta kun seinä on vastassa todellisuus myönnetään. Toivonkin, että edes joskus näyttelytuomari osaa ja hoitaa asiansa kunnolla. Odotukseni on, että tuomari konkreettisesti katsoo koiran suuhun ja tekee tarvittavat johtopäätökset antaessaan arviota ko. RODUN EDUSTAJASTA ja sen edustavuudesta mahdollisena perimän jatkajana. Oma kantani on, että koirille voitaisiin perustaa toinen näyttelymuoto, jossa tavoitteena olisi jalostuksen ja suvun jatkamisen terveyden realistinen arviointi ja nykyisissä näyttelyissä jatkettaisiin samaa TODELLA KAUNIS KOIRA -linjaa.
Tästä aiheesta jaksaisin kyllä keskustella loputtomiin :).
Kasvattajia, ja eläinlääkäreitäkin, on varmasti joka junaan. Meillä on se onni, että Taron kasvattaja on panostanut terveyteen. Näin ei tietenkään aina ole, ja etenkin kokematon koiranostaja saa olla varuillaan.
Saman voi sanoa eläinlääkäreistä.
Koirien kasvattaminen tuntuu olevan hyvin tunteellista toimintaa. Monesti halutaan perillinen omalle koiralle; hinnalla millä hyvänsä. Ammattitaitoiset kasvattajatkin sortuvat joskus ylilyönteihin, niin kuin anonyymi tuossa kuvailikin. Minun näkemykseni on se, että hyvä kasvattaja osaa punnita jalostusyksilön hyviä ja huonoja puolia kiihkottomasti: onko B:n lonkat syy luopua upealuontoisen, vietikkään koiran jalostuskäytöstä? Tai yksi puuttuva hammas? Tai onko näyttelymenestys oikea syy jatkaa rotua yksilöllä, joka kärsii allergioista tai on luonteeltaan arvaamaton?
Ammattitaitoinen kasvattaja varmasti osaa pohtia rodun jalostusta monista näkökulmista, vaikka ainahan mukaan mahtuu mätiä hedelmiä. Koiranostajan vastuu astuukin mukaan siinä, että pentutehtailua ei pidä tukea eikä ostaa pentua epäilyttävältä kasvattajalta.
Lähetä kommentti