Kaduttaako koiran hankinta?

Kysyin eilen avokiltani, että kaduttaako koskaan koiran hankinta. Lauantaina oli tullut juhlittua, ja sunnuntain autuas laiskuus painoi päälle. Ei jaksaisi nousta sohvalta.

Kun aloimme harkita koiran hankintaa, kuului varottavia ääniä kaikkialta: sitten ette enää voi mennä ja tulla miten halutte, aina joutuu säässä kuin säässä raahautua koiran kanssa ulos, olette sidottuja siihen kuin pieneen lapseen. Kaikki nämä toki hyväksyimme ja tiedostimme.

Sanon jokaiselle joka koiran hankintaa harkitsee: mieti miten paljon oikeasti jaksat. Olin suunnitellut Tarolle ja minulle tuhat yhteistä harrastusta, miettinyt miten paljon aion kaikkea treenata, puuhata ja kouluttaa. Mutta Taron kanssa samaan aikaan elämä tapahtui. Tajusin, että ei koira poista elämäni muita velvotteita. On työ, opiskelu, parisuhde ja ystävät.

Koiran kanssa ei voikaan puuhailla 24/7, ikävä kyllä. Syykin siihen on yksinkertainen. Energia ei riitä kaikkeen, on pakko priorisoida.

Monet koirajeesustelijat sanovat tietenkin, että koira tulee aina ensin. Voi olla. Ja usein tuleekin. Lauantai-illan riennoissa koira oli mukana, muuten olisi yksinäisyys venynyt liian pitkäksi nuoren shiban kannalta. Koira kulkee kaikkialla mukana, vaikka välillä saammekin kärsiä ikävystyneen shiban kiljunnasta ruuhka-ajan junassa. Kaikki tapahtumat ja reissut eivät ole koiran kannalta opettavaisia tai antoisia, mutta ainakin tottuu reissaammaan.

Kouluttaminen tapahtuu siinä sivussa, kaikkea yritetään opetella vähitellen. Mutta siinäkin tulevat oman persoonallisuuden rajoitukset vastaan: mieluummin pidän riehakkaan leikkihetken kuin treenailen tottelevaisuusliikkeitä. Koulutuskenttien sijaan suurimman ilon saamme pitkistä metsälenkeistä. Palkkiona on elämäniloinen otus, joka ei tosin reagoi jokaiseen käskyyn salamannopeasti ja ihmeellisellä tarkkuudella.

Mieheni vastasi: kyllä välillä kaduttaa.

Niin kaduttaakin.

Eikä pahinta ole sadepäivien lenkit, ne ovat sitä parasta antia. Pahinta on oman riittämättömyyden tunne, oman jaksamisen rajoihin törmääminen. Mutta aina kun tulee huono omatunto siitä, miten ei ollakaan loistamassa agi- ja tokokentillä, pitää vaan pistää lenkkarit jalkaan ja lähteä shiban kanssa syksyiseen viimaan ja sateeseen tarpomaan. Shiban ilo sateenkosteilla lenkkipoluilla pyyhkii murheet mielestä.