Kuulin ensimmäistä kertaa Cesar Millanista muutama vuosi sitten. Törmäsin nettisivustoon, jolla kyseisen herran koulutusmenetelmiä kritisoitiin. Videopätkät olivat karua katseltavaa: hihnasta hirttämistä, pelottelua, alistamista.
Nyttemmin Millanin ohjelma Koirakuiskaaja on alkanut tulla LIViltä, joten olen pariin otteeseen miehen touhuja päässyt telkun kautta seuraamaan. Ensimmäinen fiilis oli huvittuneisuus. Onko tuo meksikolaisittain englantia sopottava mies tosissaan? Energiat, johtajuudet sun muut hömppäkliseet seurasivat toinen toisiaan.
Koirakuiskaajassa kaikki on tehty näyttämään helpolta. Aivan kuin Millan olisi jonkinlainen epätavallisen taituturuuden omaava guru. Aggressiivinen koira alistuu hetkessä, rähinäongelmat ratkotaan silmänräpäyksessä.
Sarjan suhteen kannattaa olla ehdottoman mediakriittinen. Tyyppihän on brändi! Hänet halutaan kuvata virtuoosina, miehenä joka näkee koiran sielunmaisemaan kuin muinaiset intiaanit. Sarjassa nähdään kuitenkin vain pieni palanen koulutusprosessia.
Kuitenkin jokin Millanin ajatusmaailmassa puhutteli. Ensin hiljaa kuiskutellen, sitten vaatien toimintaa.
Kun Cesar vaatii eläintä toimimaan haluamallaan tavalla, ollaan koiranomistajuuden harmaalla alueella. Niin monet arastelevat vaatimista, koiran pakottamista omistajan tahtoon. Usein olen kuullut ihmeteltävän: miten minä esitän koiralle vaatimuksen? Itse olen miettinyt samaa.
Millanin ansiosta se minulle selkeytyi. Vaadin koiralta oikeanlaista toimintaa siten, että en yksinkertaisesti salli mitään muuta toimintatapaa. Minun tapani on oikea ja toimiva. Koira ei saa tietyissä tilanteissa tehdä omia ratkaisujaan, vaan sen on seurattava minun esimerkkiäni.
Palkkaamalla ja naksuttelulla opetetaan oikeat käyttäytymismallit, mutta sen jälkeen on osattava vaatia. Koirasta ei tarvitse tehdä aloitekyvytöntä nöyristelijää, mutta tietyissä tilanteissa sen on seurattava.
Mitä Taron kanssa sitten tapahtui, kun aloin vaatia oikeaa käytöstä toisia koiria ohittaessa?
Se lopetti rähinät. Kuin seinään. Ohitukset eivät ole missään nimessä täydellisiä, mutta sujuvat huomattavasti paremmin kuin nameilla palkaten. Taro edelleen jännittyy ja tuijottaa vastaantulijaa, mutta kulkee vierellä eikä jumitu tai syöksyile kuten ennen. Jos syöksähtää, tiukka kielto ja palautus sivulle. Kun pää laskeutuu liian alas, alan valmistautua mahdolliseen rähähdykseen ja kiellän jo ennen kuin Taro ehtii nostaa kierrokset niin korkealle.
Mikä sitten muuttui, että tämä oli mahdollista?
Oma asenteeni tietysti. Kun en enää yritä kaivella taskusta nameja ja kontrolloida ympäristöä (missä on toinen koira, apua tuolta sellainen tulee, mihinköhän voin väistää että ärsyke ei kasva liian suureksi, mitä jos Taro ärähtää ja pääsee toteuttamaan epätoivottua käytöstä, nyt se on jo tossa lähellä, taidanpa kiristää hihnaa) voin keskittyä koiraan.
Kuljen rauhallisen rennosti, hihnaa kiristämättä ja sivusilmällä vilkaisen Taron olemusta. Jos ohitus sujuu hienosti, saa herra kehut ja palkkion. Jos joudun korjaamaan, ei palkkiota tipu.
Tarohan ei koskaan ole ollut aggressiivinen räyhääjä, vaan pikemminkin intoräyhä. Siksi se hermostuneisuus on helppo saada kuriin olemalla itse rauhallinen ja päättäväinen. En väitä, että tämä kaikille toimisi, mutta siinä on ajattelemisen aihetta. Joskus pelkkä oikea-aikaiseen palkkaamiseen ja vahvistetiheyteen keskittyminen vie kauemmas siitä, mitä ollaan oikeasti tekemässä. Koiran hallinta on oleellista, ei kaiken muun.
5 kommenttia:
Mulla on Milanin dvd-boksi jota olen katsellut. Enimmäkseenhän tilanne on karannut omistajilta kädestä ja riittää että joku jämpti ulkopuolinen tulee pistämään homman kuntoon. Eli siis kiellot ja käskyt tosiaan viedään läpi eikä luovuteta kesken kaiken.
Tv:stä näin jakson, jossa erittäin aran koiran haluttiin tottuvan ihmisiin (ei antanut vieraiden koskea). Tulokset eivät tässä kyseisessä tapauksessa kauheasti vakuuttaneet, koira kyllä antoi vieraiden taluttaa ja koskea, mutta pelkäsi selvästi edelleen (katse pälyili, nuoli jatkuvasti huuliaan, kyyristeli). Omistaja oli ihan valtavan onnellinen miten hienosti nyt asiat sujuivat.
Tosi hyvä että teidän ohitukset on nyt ruvenneet sujumaan. Joskus se tosiaan riittää ettei itse tee asiasta ongelmaa. :D
Millanhan on juuri nimenomaan ongelmakoirakouluttaja. Kun koira alkaa olla vaaraksi itselleen ja ympäristölleen, Cesar astuu kuvioihin.
Olen nähnyt monta jaksoa, joissa Cesarin ratkaisut ovat vastenmielisiä. En missään nimessä suosittelisi menetelmiä kenellekään ilman ammattilaisen neuvoja, ja niinhän ohjelmassakin todetaan. Kuitenkin on hirveän kyseenalaista asettaa koira aivan äärimmäiseen stressitilaan, ja toivoa että se siitä tokenee. Monestihan koira väistää juurikin passiivisuuteen, kun tilanne on yksinkertaisesti aivan liikaa. Onko se sitten Millanin tarkoittamaa alistuvaa energiaa, mene ja tiedä.
Se on surullista, kun omistajat eivät joskus osaa tulkita koiransa viestejä laisinkaan. Pelkopurijaakin voidaan pitää aggressiivisena hulluna. Cesarkin ehkä hiukan liikaa keskittyy johtajuuteen. Kyse on pikemminkin koiran tasapainoisesta kohtelusta ja oman asenteen uudelleentarkastelusta.
Mutta kuten sanottu, pitää osata näistä hömpötyksistä poimia ne itselleen toimivat ideat :). Joskus voi saada hyviä vinkkejä yllättävältäkin taholta!
Nuo johtajuushommat ei saa multa ihan täyttä kannatusta sen vuoksi, että niissä usein verrataan siihen, miten sudet toimivat. On kuitenkin tutkittu, että koirat eivät toimi kuten sudet :D En jaksa uskoa että koira suunnilleen 24/7 pyrkisi päästä laumassa ihmisen yläpuolelle.
Samaa mieltä olen siinä, että monelta taholta voi saada hyviä vinkkejä. Mitä enemmän lukee/näkee, sitä enemmän oppii ja voi muodostaa oman käsityksen siitä, mikä on hyvä tapa toimia. :)
Koulutusmetodit istuvat tosi syvällä, ihmiset toimivat jollakin tavoin koska "näin on aina tehty". Väkivaltaisuus vs. luonnollinen hevosmiestaito (Monty Roberts) on yksi loistava esimerkki siitä, miten kauan kestää ennen kuin ihmisten asenteet muuttuvat.
Oikeastaanhan tuo teidän ohitustapa on myös positiivista vahvistamista: huonoa käytöstä ei palkita ja se korjataan (jämptisti ja rauhallisesti, tekemättä asiasta erityistä numeroa), hyvä käytös tehdään kannattavaksi ja siitä palkitaan. :)
Kyllä, positiivista vahvistamistahan tuo on loppujen lopuksi, vaikka se perustuu ennen kaikkea oikea-aikaisen pakotteen antamiseen. Mutta se toimii, siinä on ihan hyvä mittapuu ;). Ja Tarolla on tosiaan pehmustettu, todella leveä puolikuristava, eli mistään väkivaltaisesta pakotteesta tuossa ei ole kyse, kun koira ohjataan pysymään vierellä.
Se, että koirien käytöstä edelleen heijastellaan susiin on kyllä hiukan huvittavaa. Eläin on aina suureksi osaksi ympäristönsä tuote, ja ajatella miten erilaisissa ympäristöissä ja erilaisilla vaistoilla nuo kaksi lajia joutuvat toimimaan! Mutta niinhän se on kuten sanoit: hitaasti muuttuvat menetelmät ja perustelut niiden käytölle.
Toivoisin kuitenkin naksuttelukoulukunnaltakin hiukan käytännönläheisempää tapaa suhtautua meihin tavallisiin koiranomistajiin ja erityyppisiin koiriin. On helppo sanoa, että hallitse ympäristö, mutta vaikeampi toteuttaa nopeasti kuumuvan koiran kanssa.
Tästähän saisi pohdintaa useammankin blogipostauksen verran :D
Tuo mitä kirjoittelit myöhemmässä postauksessa on kyllä mun mielestä ihan ohjaajan epäpätevyyttä, että sanotaan vaan "voi voi", kun ohjeet ei toimi. Se todellakin on niin että ei kaikkea pysty ennakoimaan, aina voi tapahtua jotain yllättävää. Kyllä pitäis kouluttajankin katsoa peiliin (eikä syyttää "olosuhteita"), jos ohjaaja noudattaa annettuja ohjeita mutta tuloksia ei synny.
Lähetä kommentti