Metsässä suhisee

Kauniin aamupäivän kunniaksi lähdimme läheiseen metsään vaeltelemaan. Aurinko paistoi ja ilma oli uskomattoman lämmin. Etenkin suojaisessa metsässä oli jo kesän tuntua, kun vielä tuulikaan ei päässyt sinne puhaltelemaan. Tällaisina päivinä koiran omistaminen on sitä parasta parhautta. Saa lähteä ulos vaeltelemaan ja koiran liikkumisen ilon siivittämänä jaksaa itsekin kulkea pitkiä matkoja. Oikeastaan ei ole edes tärkeää mihin menee, vaan koiran kanssa ulkoillaan ihan erityiseen tahtiin, edestakaisin mutkitellen ja kierrellen.

Kevättä on tosiaan ilmassa, kun erilaiset pörriäiset ovat heränneet horroksestaan ja aloittaneet puuhastalun. Tarolle tämä kaikki on uutta ja ihmeellistä: jokaista pörriäistä pitää ajaa vähän takaa, ja jos vahingossa kuono osuu pörriäiseen, pitää äkkiä juosta vauhdikkaasti karkuun.

Pörriäisiä vaanimassa:


Ihana vesilätäkkö sai Tarossa aikaan suuren riemunpurkauksen.


Vettä piti maiskuttaa ja läiskyttää antaumuksella ja aina välillä tietenkin vetää armoton ralli ympäri pusikoita.


Lopputulos oli erittäin tyytyväinen shiba. Kuva puhukoon puolestaan.


Kyllä tuo pentu sen verran villiintyy metsässä, että välillä on kuin koiralla ei olisi korvia ollenkaan. Lisäksi kun lopulta joutuu taas hihnanjatkeeksi, niin meno on kuin pellossa eläneellä piskillä. Ollenkaan ei seurata omistajaa, kaikkialle pitäisi päästä juoksemaan. Muuten Taro kyllä liikkuu todella hyvin meidän mukana metsässä, ei tarvitse ollenkaan huolehtia että se lähtisi omille teilleen. Silti pidämme varmuuden vuoksi pitkän kangashihnan valjaissa kiinni. Tuolla metsässä liikkuu paljon muitakin, ja on todella hyödyllistä kun voi vaan napata hihnan päästä kiinni ja kutsua koira lähelle.


Hevosia käytiin myös katsomassa. Alussa Taro pelkäsi ohi kulkevia heppoja todella paljon, mutta nyt on alkanut jo vähän uskoa, ettei ne pedot päälle hyökkää. Tietenkin kun oltiin hevosaitauksen vieressä, suuri ruskea hevonen laukkasi täyttä vauhtia kohti ja sai pennun vähän puhisemaan. Äkkiä vaan pennulle kutsua kauemmas ja lopulta herkkuja naamaan heti kun otti kontaktia ja oli hiljaa.


Loppumatkasta mukaan tarttui skumppapullon korkki, johon Taro rakastui niin sydämellisesti, että ei suostunut tottelemaan edes irti-käskyä. Sitäpä poika sitten kanniskeli innokkaasti ympäriinsä aina välillä pyrähdellen meitä karkuun, aivan kuin sillä olisi hallussaan maailman suurin ja himoituin aarre.


Väsyneinä lopulta raahauduttiin kotiin. Nyt kaikki lepäävät tahoillansa jalat nuutuneina, mutta mieli virkistyneenä.