perjantai 15. toukokuuta 2009

Rastaan kuolema

Tulipa paha mieli. Koko kevät ollaan Taron kanssa seurattu takapihalla puuhailevan mustarastaspariskunnan touhuja. Uros kiiltävässä mustassa höyhenpuvussaan on hätistellyt meitä harva se kerta. Se on uskomattoman rohkea pesäänsä puolustaessaan. Minua se ei edes lähtenyt karkuun, mutta innoissaan poukkoileva shiba oli vähän liikaa.

Sitten tulivat poikaset. Kaksi ruskeaa, kömpelöä untuvakasaa, jotka harjoittelivat lentämistä takapihan syreeneissä. Poikasia ei Taro saanut mennä hätyyttämään. Taukoamatta takapihalla soi rastaiden kujerrus, kun ne kutsuivat toisiaan ja varoittivat tunkeilijoista. Poikasten koikkelehtiminen oli elähdyttävää katseltavaa.

Eilen mentiin pihalle lentoharjoituksia katsomaan ja palloa heittelemään. Keskeltä pihaa löytyi päätön, untuvainen raato. Toinen löytyi kukkaistutuksista. Molemmilta vain pää syöty.

Luonto on julma, mutta tuntui niin epäreilulta elämän päättyminen lyhyeen. Epäilen syylliseksi alueella vapaana liikkuvaa kotikissaa. Kunpa ihmiset oppisivat pitämään kissat sisällä tai kytkettyinä lintujen pesimäaikaan. Sama pätee muuten koiriinkin.

Vielä eilen rastasvanhemmat istuivat syreeneissä, aivan hiljaa kuin mykistyneinä. Tänään ne olivat jo poissa. Toivottavasti rakentamassa uutta pesää.

3 kommenttia:

Susanna kirjoitti...

voi miten surullista...

en tajua kun kissoja pidetään vapaana. Itse ainakin olisin ihan sydän syrjälläni jos kissa olisi omilla teillään. Mun tuttu aina inhosi ku kissat kävi lasten leikkipaikoilla pissillä ja skitsos niistä, nyt kun sillä on oma kissa, se saa vapaasti liikkua, kun on niin vaikea estää ettei se pääsis ulos... ja sitten sen kissa käy paskomassa mun kasvimaalle ja tuttu väittää et ei se voi olla hänen kissa kun ei se koskaan kaki pihalle... hohhoijaa.

Satu kirjoitti...

Mä myös ihmettelen, että ihmiset antaa niiden vapaana haahuilla jopa täällä melkein kaupungin sydämessä.

Kissat ei välttämättä kaki omalle pihalle, mutta kauemmas vaeltaessa hyvinkin voivat kakkia. Mutta noin siinä aina käy: ensin ollaan täynnä pyhää vihaa, mutta sitten ei itse kuitenkaan olla valmiita noudattamaan sääntöjä kun ne itseä koskisivat :).

Koiramaailmassakin se on niin tuttua. Ensin ärsyttää vapaana olevat koirat, mutta sitten oma mussu saa juoksennella miten lystää koska:
a) "Se on ihan kiltti"
b) "Ei se koskaan (ennen) ole karannut"
c) "Tää on niin ihku, eihän se ketään säikäytä"

Ja sitten kun se koira karkaa ja jonkun säikäyttää/jää auton alle, niin syy ei ole ainakaan oma.

Unknown kirjoitti...

voi miten surullinen tarina, nyyyh.