Palaanpa vielä edellisen postaukseni aiheeseen, kun kerran vauhtiin pääsin!
Olen aiemminkin raportoinut haasteistamme ja onnistumisistamme toisten koirien ohittamisessa. Oikeastaan vasta täydellinen asenteenmuutos on tuonut tilanteeseen merkittäviä muutoksia.
Koulutusperiaatteeni on aina ollut se, että oikeasta toiminnasta seuraa riittävä palkinto. Epätoivottu käytös jätetään kokonaan huomiotta, eli se pyritään sammuttamaan. Näillä eväillä ollaan arkielämässä päästy todella pitkälle.
Ohituksissa myös positiivinen vahvistaminen (= palkkaaminen oikeasta käytöksestä) tuotti merkittäviä tuloksia. Siinä oli kuitenkin yksi ylitsepääsemätön vaikeus: ympäristön hallinta. Käyttämässämme menetelmässä oli oleellista, että koira ei ikinä joudu tilanteeseen, jossa se ei kykene toimimaan oikein. Tarolla tämä tarkoitti sitä, että emme saaneet joutua liian lähelle toisia koiria.
Kaupungissa on inhimillisesti mahdotonta hallita ympäristöä. Hihnalenkkejä on kuitenkin pakko tehdä, sillä aina ei ole aikaa lähteä metsään. Naksutinkouluttaja sanoi meille, että ohituksia on mahdotonta saada sujumaan ilman treenikentällä hallituissa olosuhteissa treenaamista. Mitäs sitten, kun ei pääse treenikentille riittävän usein muun elämän vuoksi? Tai entä kun koira toimii kuin unelma, jos vain liikutaan vieraassa maastossa?
Lopulta oma motivaatio katosi. En osannut olla riittävän tekninen ja sitoutunut naksutteluun ja namitteluun. Toisen koirakon yllättäessä rupesin säheltämään: kaivelin namuja, kiristin hihnaa vilkuilin mihin voisi tiukassa tilanteessa väistää. En ulkoisesti näyttänyt hötkyilijältä, mutta sisällä kuohui.
Namilla palkkaaminen on todella haastavaa erityisesti kokemattomalle kouluttajalle yllättävässä tilanteessa.
Uskon vahvasti, että Vilanderin ja Millanin kaltaiset koirankouluttajat menestyvät juuri siksi, että tarjoavat vähemmän teknisen vaihtoehdon. Toki oikea-aikainen korjaaminen on myös haastavaa, mutta ilman namuja ja naksuttimia vihreäkin koiranomistaja pystyy keskittymään olennaiseen: koiraan.
Naksuttelun keskeinen idea on tietenkin myös keskittyä koiraan. Mutta kaikki oppimisteoriat ja -välineet sekoittavat pakkaa, jos ne siirtävät huomion pois koiran käytöksen havainnoimisesta. Kaupunkiympäristössä pitää olla toimintasuunnitelma yllättävien tilanteiden varalle; sellaista en naksutinkoulutuksessa saanut. Minulle sanottiin vain, että yllättävää tilanntetta ei saa tulla.
Nyt kun suunnitelma on takataskussa, on meno rennompaa ja itsevarmempaa. Siinä on Millanin tärkein anti minulle. Luotan enemmän itseeni ja koiraan.
Taro on koira, joka kiihtyy nopeasti ja herkästi. Nollasta sataan silmänräpäyksessä. Kierrokset on pakko laskea alas yhtä nopeasti, muuten tilanne karkaa nopeasti käsistä. Nopea palaute väärästä toiminnasta on toiminut todella hyvin kierrosten laskijana. Vielä enemmän siinä auttaa oma rauhallinen asenne.
1 kommentti:
Meillä on kanssa tuo Koirakuiskaajan ohjelma auttanut Hanin kanssa, kun meinas sekin kiivastua ohitustilanteissa ihan turhan paljon. Varsinkin jos vastaantulija oli ihan holtiton tapaus.
Millanin tyyliin pieni keskeytys Hanin tujotukseen (esim. pieni hipaisu sen reiteen), ja tilanne rauhoittuu saman tien. Ihan kuin Hani unohtaisi mitä olikaan äsken tekemässä...
Vaikka toinen koira räksyttää kuin hullu, niin me kävellään jo nykyään melko tyylikkäästi ohi!
Lähetä kommentti