Yöks. Heräsin aamulla viiden tunnin yöunien jälkeen siihen ajatukseen, että meillä on kohta koira. Ikävä kyllä se ajatus ei mitenkään lievittänyt jomotusta pääkopassa ja epämääräistä hyörinää vatsassa. Tällaisina hetkinä sitä miettii, että mitä jos nyt täytyisi lähteä koiran kanssa sunnuntailenkille.
Ajatuskin saa vatsan sisällön heittämään kuperkeikkaa.
Kaverit kiusasivat eilen, että rupean pian kutsumaan itseäni pennun äiskäksi tai, vielä kauheampaa, mamiksi. Tein pyhän lupauksen, että niin ei tule tapahtumaan. Ei siinä sinänsä mitään pahaa ole, mutta itseni kutsuminen koiran äidiksi on mun makuun vähän liian kornia. Baby showerit jenkkityyliin lupasin kuitenkin pitää.
2 kommenttia:
hahhaa! Varmasti sit olis vaikea lähteä koiran kans pihalle, mutta on siinä se hyväkin puoli; ulkoilma nopeuttaa kummasti krapulasta toipumista.
Mistäköhän se johtuu että helposti ihmiset alkaa kutsumaan itseään lemmikin äipäksi tms? Ehkä se kuulostaa korvaan jotenkin oudolta sanoa että "mä laitan sulle nyt ruokaa", pitää lässyttää että "mami antaa kohta mussukalle vähän murkinaa" :D. Hahhaa susta tulee just sellainen!!
-sisko joka juttelee kaloille-
Hehee, kalojen mami :D! Kai se on vaan joku sellainen juttu, että kaiken sen hoivaamisen takia alkaa tuntea itsensä sen otuksen emoksi ja herää ne uinuvat äidinvaistot. Mutta annan virallisesti luvan siihen, että mulle saa antaa litsarin jos rupean höpisemään mammajuttuja :).
Lähetä kommentti